§ 12 Laaja-alaisen erityisopettajan viran täyttäminen Järvenpään Yhteiskouluun

Lataa 

JARDno-2023-1849

Päätöspäivämäärä

23.11.2023

Päätöksen tekijä

Yhteiskoulun rehtori

Päätöksen peruste

Julkaistun hakuilmoituksen pohjalta viran kelpoisuusehdoksi määritettiin ylempikorkeakoulututkinto sekä erityisopettajan kelpoisuus opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen nro 986/1998 mukaisesti. 

Hakemusten, haastattelujen ja ansiovertailun sekä perustuslain 125 § mukaisten yleisten nimitysperusteiden eli taidon, kyvyn ja koetellun kansalaiskunnon kokonaisarvioinnin nojalla soveltuvin ja sopivin Järvenpään kaupungin laaja-alaisen erityisopettajan virkaan on KM erityisopettaja,erityisluokanopettaja (henkilötiedot poistettu, Kuntalaki § 140). (henkilötiedot poistettu, Kuntalaki § 140) osoitti syvää asiantuntemusta erityisopetuksesta ja hänellä oli monipuolinen kokemus perusopetuksessa opettamiseta. Hän on lisäksi työkokemuksensa ja osaamisensa sekä henkilökohtaisten ominaisuuksiensa perusteella kyvykkäin hoitamaan avoinna olevaa virkaa.

 

Kuvaus

Järvenpään kaupungin laaja-alaisen erityisopettajan virka on ollut haettavana 26.10.-9.11.2023. Virka on ollut haettavana Järvenpään kaupungin nettisivuilla, julkisella ilmoitustaululla ja TE-keskuksen sivuilla sekä Kuntarekry- ja rekrytointi.com -työnhakupalveluissa. Laaja-alaisen erityisopettajan kelpoisuusehtona on ollut ylempikorkeakoulututkinto sekä erityisopettajan kelpoisuus opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen nro 986/1998 mukaisesti. Virkaa täytettäessä on erityisten kelpoisuusehtojen lisäksi huomioitava perustuslain 125 §:ssä säädetyt yleiset nimitysperusteet julkisiin virkoihin eli taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto.

Virkaan haki määräajassa kaksi hakijaa. Hakijoiden koulutus- ja työkokemustiedot kokonaisuudessaan löytyvät sähköisistä hakemuksista. Hakijoista yksi täytti virassa säädetyt kelpoisuusehdot. Hakijoiden antamiin tietoihin pohjautuvan ansiovertailun perusteella haastatteluun kutsuttiin yksi hakija.

Haastattelijoina toimivat rehtori (henkilötiedot poistettu, Kuntalaki § 140) sekä virka-apulaisrehtori (henkilötiedot poistettu, Kuntalaki § 140).

Päätös

Päätän valita KM erityisopettaja,erityisluokanopettaja (henkilötiedot poistettu, Kuntalaki § 140) Järvenpään kaupungin laaja-alaisen erityisopettajan virkaan 8.1.2024 alkaen. 

Virkaan ottaminen on ehdollinen, kunnes valittu esittää terveydentilastaan luotettavan selvityksen. Virassa noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa.

Työehdot määräytyvät OVTES mukaan ja ne tarkennetaan virkamääräyksessä. 

Allekirjoitus

Pia Pohjanpalo, rehtori

Organisaatiotieto

HR-palvelut