§ 6 Palvelupäällikkö (kunnallinen varhaiskasvatus) viran perustaminen

Lataa 

JARDno-2023-1651

Päätöspäivämäärä

12.10.2023

Päätöksen tekijä

Varhaiskasvatusjohtaja

Päätöksen peruste

Julkaistun hakuilmoituksen pohjalta viran kelpoisuusehdoksi määritettiin soveltuva ylempi korkeakoulututkinto.  Eduksi katsottiin kyky hahmottaa laajoja kokonaisuuksia kaupunkistrategian ja varhaiskasvatussuunnitelman näkökulmasta muuttuvassa toimintaympäristössä, innostava ja rohkea työote, vahvat viestintä- ja vuorovaikutustaidot sekä yhteisöohjautuva ja valmentava johtamisote. 

Hakemusten, haastattelujen ja ansiovertailun sekä perustuslain 125 § mukaisten yleisten nimitysperusteiden eli taidon, kyvyn ja koetellun kansalaiskunnon kokonaisarvioinnin nojalla soveltuvin ja sopivin Järvenpään kaupungin varhaiskasvatuksen palvelupäällikön virkaan on kasvatustieteen maisteri (henkilötiedot poistettu, Kuntalaki § 140). (henkilötiedot poistettu, Kuntalaki § 140) valintaa puolsivat erityisesti laajojen kokonaisuuksien hahmottaminen, rohkea ja innostava työote sekä vahvat viestintä- ja vuorovaikutustaidot henkilöstön kanssa. Valmentava johtaminen korostui isojen kehittämisprosessien läpiviemisessä ja henkilöstön osallistamisessa laadukkaan varhaiskasvatuksen ja arjen rakentamiseksi. (henkilötiedot poistettu, Kuntalaki § 140) on lisäksi työkokemuksensa ja osaamisensa sekä henkilökohtaisten ominaisuuksiensa perusteella kyvykkäin hoitamaan avoinna olevaa virkaa.  

 

Kuvaus

Järvenpään kaupungin palvelupäällikön (kunnallinen varhaiskasvatus) virka on ollut haettavana 14.-28.9.2023. Virka on ollut haettavana Järvenpään kaupungin nettisivuilla, julkisella ilmoitustaululla ja TE-keskuksen sivuilla sekä Duunitori ja rekrytointi.com -työnhakupalveluissa.  Palvelupäällikön viran kelpoisuusehtona on ollut soveltuva ylempi korkeakoulututkinto. Virkaa täytettäessä on erityisten kelpoisuusehtojen lisäksi huomioitava perustuslain 125 §:ssä säädetyt yleiset nimitysperusteet julkisiin virkoihin eli taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto. 

Virkaan haki määräajassa 25 hakijaa. Hakijoiden koulutus- ja työkokemustiedot kokonaisuudessaan löytyvät sähköisistä hakemuksista. Hakijoista 23 täytti virassa säädetyt kelpoisuusehdot. Hakijoiden antamiin tietoihin pohjautuvan ansiovertailun perusteella haastatteluun kutsuttiin viisi hakijaa ensimmäiselle kierrokselle ja toiselle kierrokselle kolme. 

Ensimmäisen kierroksen haastattelijoina toimivat varhaiskasvatusjohtaja (henkilötiedot poistettu, Kuntalaki § 140) ja varhaiskasvatuksen palvelupäällikkö (henkilötiedot poistettu, Kuntalaki § 140). Toisella kierroksella mukana oli edellisten lisäksi palvelualuejohtaja (henkilötiedot poistettu, Kuntalaki § 140). 

Päätös

Päätän valita kasvatustieteen maisteri (henkilötiedot poistettu, Kuntalaki § 140) Järvenpään kaupungin palvelupäällikön (kunnallinen varhaiskasvatus) virkaan 1.12.2023 alkaen. Varalle valitsimme Sosionomi (Ylempi AMK) (henkilötiedot poistettu, Kuntalaki § 140)

Virkaan ottaminen on ehdollinen, kunnes valittu esittää terveydentilastaan luotettavan selvityksen. Virassa noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa. 

Työehdot määräytyvät KVTES mukaan ja ne tarkennetaan virkamääräyksessä.  

 

Allekirjoitus

Ulla Lehtonen, varhaiskasvatusjohtaja 

Organisaatiotieto

HR-palvelut