§ 14 Hankkeen JYK 2.vaihe yleissuunnitelman hyväksyminen

Lataa 

JARDno-2019-3180

Päätöspäivämäärä

4.10.2023

Päätöksen tekijä

Talousjohtaja

Päätöksen peruste

Salassapidettävät tiedot poistettu.

Kuvaus

Kaupunginhallitus on KH 16.01.2023 § 3 päättänyt hyväksyä JYK2:n hankesuunnitelman ja siihen sisältyvät hankkeen lähtökohdat, hankkeen budjetin (19,6 M€) ja että hankkeen jatkosuunnittelu- ja toteutusvaihe voidaan aloittaa. Kaupunginhallitus antoi Mestaritoiminta Oy:lle valtuutuksen valmistella sekä päättää suunnittelu- ja toteutusvaihetta koskevat hankinnat sekä allekirjoittaa ja valvoa asiaa koskevat sopimukset kaupungin puolesta edellä hyväksytyssä budjetissa ja valtuutti talousjohtajan opetuksen ja kasvatuksen palvelualuejohtajaa kuultuaan hyväksymään hankkeen yleissuunnitelmavaiheen suunnitteluratkaisut kustannuslaskelmineen. 

Yleissuunnitelmavaiheen suunnitteluratkaisut ovat valmistuneet  ja hyväksyttävissä. Hyväksynnän jälkeen hankkeessa on edellytykset hakea rakennuslupaa hankkeelle ja siirtyä toteutussuunnitteluvaiheeseen sekä aloittaa rakentamisen valmisteluvaihe. Kaupunginhallituksen päätöksen mukaisesti Mestaritoiminta Oy raportoi kaupunginhallitukselle hankinnoista ennen niiden hyväksymistä. 

Hankkeen yleissuunnitelman hyväksyminen

Järvenpään Yhteiskoulu (JYK) -hankkeen 2.vaiheen yleissuunnitelman ja sen kustannustarkasteluiden yhteenvedot on käsitelty.

Tilaajan projektipäällikön sekä palvelualueen esityksen mukaan yleissuunnitelma on hyväksyttävissä seuraavin perustein:

  • Tulevan rakennuksen käyttäjiä on osallistettu suunnitteluun koko suunnitteluvaiheen ajan ja käyttäjien toiminnalliset tarpeet on huomioitu suunnitelmissa.
  • Opetuksen- ja kasvatuksen palvelualuejohtaja on osaltaan tarkastanut ja hyväksynyt suunnitelmien toiminnallisuuden 20.9.2023 sekä puoltaa yleissuunnitelmien hyväksymistä.
  • Tilaajan projektipäällikön johdolla on varmistettu suunnitelmien hankesuunnitelman mukaisuus ja että laadittujen kustannuslaskelmien perusteella hanke on toteutettavissa hyväksytyssä budjetissa.
  • Yleissuunnitteluvaiheessa on huomioitu ylläpidon tuomat huomiot suunnitteluratkaisuihin ja näitä tarkennetaan suunnitelmiin toteutussuunnitteluvaiheessa.
  • Edellä kuvatun perusteella on edellytykset hakea rakennuslupaa hankkeelle ja siirtyä toteutussuunnitteluvaiheeseen sekä aloittaa rakentamisen valmisteluvaihe.
     

Liitteet:

        Kustannusarvio:

  1. EI JULKINEN Liite 1 Kustannusyhteenveto 16.9.2023
  2. EI JULKINEN Liite 2 Yleissuunnittelu, Laajennus, Mallinnusmuistio 14.9.2023
  3. EI JULKINEN Liite 3 Yleissuunnittelu, PP, Mallinnusmuistio 14.9.2023
  4. EI JULKINEN Liite 4 Yleissuunnittelu piharakentaminen kustannusarvio 12.9.2023
  5. EI JULKINEN Liite 5 Rakennusosa-arvio nimikkeittäin laajennus 14.9.2023
  6. EI JULKINEN Liite 6 Rakennusosa-arvio nimikkeittäin PP 14.9.2023

    Laajennus
     
  7. EI JULKINEN Liite 7 ARK-0002-Huoneselostus 1.9.2023
  8. EI JULKINEN Liite 8 ARK-101-Asemapiirustus 1.9.2023
  9. EI JULKINEN Liite 9 ARK-201-Pohjapiirustus 1.krs 1.9.2023
  10. EI JULKINEN Liite 10 ARK-202-Pohjapiirustus 2.krs 1.9.2023
  11. EI JULKINEN Liite 11 ARK-203-Vesikattopiirustus 1.9.2023
  12. EI JULKINEN Liite 12 ARK-204-Leikkaukset AA ja BB 1.9.2023
  13. EI JULKINEN Liite 13 ARK-206-Julkisivut etelään ja länteen 1.9.2023
  14. EI JULKINEN Liite 14 ARK-207-Julkisivut pohjoiseen ja itään 1.9.2023
  15. EI JULKINEN Liite 15 ARK-603-Mallihuone, luokkahuone ja rauhoittumistila 1.9.2023
  16. EI JULKINEN Liite 16 PIHA-Pihasuunnitelma 4.9.2023
  17. EI JULKINEN Liite 17 LVI-GL0000, LVI työselostus 1.9.2023
  18. EI JULKINEN Liite 18 RAK-L_0001-Rakenteiden suunnittelun ja toteutuksen perusteet 31.8.2023
  19. EI JULKINEN Liite 19 SÄH-Sähköjärjestelmäkuvaukset 1.9.2023

    Peruskorjaus:
     
  20. EI JULKINEN Liite 20 ARK-tilaluettelo 8.9.2023
  21. EI JULKINEN Liite 21 ARK-001-Asemapiirustus 4.9.2023
  22. EI JULKINEN Liite 22 ARK-002-Pohjapiirustus 0.krs 4.9.2023
  23. EI JULKINEN Liite 23 ARK-003-Pohjapiirustus 1.krs 15.9.2023
  24. EI JULKINEN Liite 24 ARK-004-Pohjapiirustus 1.krs 4.9.2023
  25. EI JULKINEN Liite 25 ARK-005-Ullakko 15.9.2023
  26. EI JULKINEN Liite 26 ARK-006-vesikatto 15.9.2023
  27. EI JULKINEN Liite 27 ARK-007-Leikkaukset 6.6.2023
  28. EI JULKINEN Liite 28 ARK-008-Julkisivut 15.9.2023
  29. EI JULKINEN Liite 29 ARK-009-Mallihuoneet 15.9.2023
  30. EI JULKINEN Liite 30 PIHA-Pihasuunnitelma 4.9.2023
  31. EI JULKINEN Liite 31 LVI-GY21-LVI-Järjestelmäkuvaus 1.9.2023
  32. EI JULKINEN Liite 32 RAK-P_0100-Rakenteiden suunnittelun ja toteutuksen perusteet 31.8.2023
  33. EI JULKINEN Liite 33 SÄH-S002-Sähköjärjestelmäkuvaukset 1.9.2023

 

Päätös

Päätän hyväksyä yleissuunnitelman suunnitelmaratkaisun sekä kustannuslaskelman opetuksen ja kasvatuksen palvelualuejohtajan puollosta.

Allekirjoitus

Talousjohtaja Kirsi Rinne

Organisaatiotieto

Talouspalvelut