Hyvinvointilautakunta, kokous 20.9.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 43 Hyvinvointilautakunnan vastine arviointikertomukseen 2022

JARDno-2023-142

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Matias Vulli, Tarkastuslautakunnan sihteeri, matias.vulli@bdo.fi

Perustelut

 

Kuntalain 121 § mukaisesti tarkastuslautakunta laatii arviointisuunnitelman ja antaa valtuustolle kultakin vuodelta arviointikertomuksen, jossa esitetään arvioinnin tulokset. Arviointikertomus käsitellään valtuustossa tilinpäätöksen yhteydessä ja kunnanhallitus antaa valtuustolle lausunnon toimenpiteistä, joihin arviointikertomus antaa aihetta.

Tarkastuslautakunta on valmistellut vuoden 2022 arviointikertomusta kokouksissaan sekä ryhminä kokousten ulkopuolella.

Lopullinen arviointikertomus tuodaan ja käsitellään kokouksessa. Jäsenillä on mahdollisuus tutustua valmisteluaineistoon lautakunnan teams-ryhmässä.

 

Ehdotus

Tarkastuslautakunta päättää

  1. todeta arviointikertomukseen liittyvät esteellisyydet
  2. hyväksyä vuoden 2022 arviointikertomuksen
  3. esittää arviointikertomuksen valtuustolle tiedoksi
  4. esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginhallitukselta pyydetään vastineet arviointikertomuksessa esitetyistä havainnoista, selvityspyynnöistä ja suosituksista

Päätös

Hyväksytään päätösehdotuksen mukaisesti.

Valmistelija

Matias Vulli, Tarkastuslautakunnan sihteeri, matias.vulli@bdo.fi

Perustelut

Tarkastuslautakunta 23.5.2023 § 19 

 

Ehdotus

Kaupunginvaltuusto

  1. merkitsee arviointikertomuksen 2022 tiedoksi.
  2. pyytää kaupunginhallitukselta vastineet arviointikertomuksessa esitetyistä havainnoista, selvityspyynnöistä ja suosituksista.

 

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. 

Kokouskäsittely

Tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Vesa Müller selosti asiaa. 

Valmistelija

Riitta Murtokare, hallinnon asiantuntija, riitta.murtokare@jarvenpaa.fi

Perustelut

Tarkastuslautakunta on antanut arviointikertomuksen valtuustolle, jota käsiteltiin valtuustossa 12.6.2023. Kaupunginvaltuusto on pyytänyt kaupunginhallitukselta vastineet arviointikertomuksessa esitetyistä havainnoista, selvityspyynnöistä ja suosituksista.

Tarkastuslautakunta suosittelee seuraavaa arviointikertomuksen käsittelyprosessia:

  1. Arviointikertomuksen esittely valtuustolle 12.6.2023.
  2. Arviointikertomuksen käsittely kaupunginhallituksessa viimeistään elokuussa 2023, jossa tarkastuslautakunnan toimenpidepyynnöt annetaan hallinnon aloille.
  3. Selvitys- ja vastauspyyntöjä koskevien asioiden viranhaltija- tai lautakuntakäsittely
  4. Selvitykset kaupunginhallitukselle viimeistään 16.10.2023 kokoukseen vastineiden käsittelyä varten. Vastineet tulee toimittaa tarkastuslautakunnalle tiedoksi.
  5. Tarkastuslautakunta katselmoi vastaukset 18.10.2023 kokouksessaan.
  6.  Arviointikertomuksesta ja vastineista keskustellaan valtuuston syksyn seminaarissa 27.-28.10.2023 yhdessä talousarviokeskustelun kanssa.
  7. Kaupunginhallitus antaa valtuustolle lausunnon toimenpiteistä, joihin arviointikertomus antaa aihetta, 13.11.2023 kokoukseen.
  8. Valtuusto käsittelee huomioiden arviointikertomuksen suositusten ja niihin annettujen vastineiden vaikutusta vuoden 2024 talousarvioon. Tilintarkastaja on antanut 25.4.2023 tilintarkastuskertomuksen vuodelta 2022 ja tarkastuslautakunta yhtyy tilintarkastajan antamaan lausuntoon tilikaudelta 1.1. – 31.12.2022. 

Tarkastuslautakunnan esittämän aikataulun toteuttaminen edellyttää, että vastineet tulee käsitellä lautakunnissa syyskuussa. Talouspalvelut koostaa yhteisen raporttipohjan vastineille.

 

Ehdotus

Esittelijä

Iiris Laukkanen, kaupunginjohtaja, iiris.laukkanen@jarvenpaa.fi

Kaupunginhallitus päättää

  1. merkitä liitteenä olevan arviointikertomuksen 2022 tiedoksi
  2. pyytää lauta- ja johtokunnilta sekä palvelualueilta ja muilta toimintayksiköiltä vastineet arviointikertomuksessa esitettyihin havaintoihin ja suosituksiin siten, että kaupunginhallitus voi käsitellä vastineen kokouksessaan 16.10.2023  ja kaupunginvaltuusto kokouksessaan 13.11.2023

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

Valmistelija

Ari Kaunisto, toimitusjohtaja, ari.kaunisto@jarvenpaa.fi

Perustelut

Valmistelija: Ari Kaunisto

Tarkastuslautakunnan vuoden 2022 arviointikertomus on ollut kaupunginvaltuuston käsittelyssä 12.6.2023 § 35. Lautakuntien ja palvelualueiden ja muiden yksiköiden tulee antaa vastineet arviointikertomuksessa esitetyistä havainnoista, selvityspyynnöistä ja suosituksista kaupunginhallitukselle (KH 19.6.2023 § 166). 

Järvenpään Vedeltä pyydettiin seuraavaan kohtaan vastine/lisäselvitys:

Tarkastuslautakunnan esittämä suositus:  

Korjausvelan raportointia selkiytetään esimerkiksi euromääräisillä arvioilla korjausvelasta ja sen kehityksestä eri vuosina. Myös vesimittareiden vaihtomäärää verrataan vaihtotavoitteiseen.  

Järvenpään Veden vastine:

Vuoden 2022 aikana jäi tavoite mittarinvaihdoista vajaaksi, johtuen uuden asiakastietojärjestelmän käyttöönotosta. Käyttöönoton aikana mittarinvaihtoja ei ollut mahdollista tehdä. Koronan takia viivästynyt vaihtomäärätavoite saavutetaan kuluvan vuoden 2023 aikana. Vaihtomäärätavoite tulee olemaan jatkossa n. 500 kpl / vuosi.

Korjausvelan määrää ja toteutumista tarkennetaan tulevissa tilinpäätöksissä.

Toimivalta mihin päätös perustuu: Hallintosääntö 23 § Vesiliikelaitoksen johtokunnan tehtävät ja toimivalta.

 

Ehdotus

Esittelijä

Ari Kaunisto, toimitusjohtaja, ari.kaunisto@jarvenpaa.fi

Järvenpään Veden johtokunta päättää antaa kaupunginhallitukselle selosteessa olevan vastineen tarkastuslautakunnan arviointikertomuksen 2022 suositukseen.

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. 

Kokouskäsittely

Toimistusjohtaja Ari Kaunisto esitteli asiaa. 

Valmistelija

  • Jarkko Virolainen, Talouspäällikkö, jarkko.virolainen@jarvenpaa.fi

Perustelut

Tarkastuslautakunnan vuoden 2022 arviointikertomus on ollut valtuuston käsittelyssä 12.6.2023 § 35. Lautakuntien ja palvelualueiden ja muiden yksiköiden tulee antaa vastineet arviointikertomuksessa esitetyistä havainnoista, selvityspyynnöistä ja suosituksista kaupunginhallitukselle. 

Hyvinvoinnin palvelualueelta pyydettiin liitteenä oleviin kohtiin vastineet/lisäselvitykset.

KS

 

Ehdotus

Esittelijä

  • Kristiina Soots, palvelualuejohtaja, kristiina.soots@jarvenpaa.fi

Hyvinvointilautakunta päättää antaa kaupunginhallitukselle liitteenä olevan vastineen tarkastuslautakunnan arviointikertomukseen 2022.

 

Käsittely

Hyvinvoinnin palvelualuejohtaja Kristiina Soots selosti asiaa. 

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. 

Tiedoksi

Talouspalvelut, Hyvo/palvelualuejohtaja, kulttuurijohtaja, hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen johtaja