§ 10 Perusopetuksen lehtori (matemaattiset aineet) viran täyttäminen

Lataa 

JARDno-2023-1263

Päätöspäivämäärä

18.8.2023

Päätöksen tekijä

Kartanon koulun rehtori

Päätöksen peruste

Julkaistun hakuilmoituksen pohjalta viran kelpoisuusehdoksi määritettiin peruskoulun aineenopettajan pätevyys matemaattisissa aineissa opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen (986/1998) mukaisesti. Valinnassa luettiin eduksi laaja kokemus matemaattisten aineiden opettamisesta yläkoulussa sekä vahvat vuorovaikutus- sekä yhteistyötaidot.  

Hakemusten, haastattelujen ja ansiovertailun sekä perustuslain 125 § mukaisten yleisten nimitysperusteiden eli taidon, kyvyn ja koetellun kansalaiskunnon kokonaisarvioinnin nojalla soveltuvin ja sopivin Järvenpään kaupungin perusopetuksen lehtorin (matemaattiset aineet) virkaan on filosofian maisteri, matematiikan opettaja, (henkilötiedot poistettu, Kuntalaki § 140). (henkilötiedot poistettu, Kuntalaki § 140) on lisäksi työkokemuksensa ja osaamisensa sekä henkilökohtaisten ominaisuuksiensa perusteella kyvykkäin hoitamaan avoinna olevaa virkaa.

 

Kuvaus

Järvenpään kaupungin perusopetuksen lehtorin (matemaattiset aineet) virka on ollut haettavana 26.6.-10.7.2023 sekä vähäisen hakijamäärän vuoksi hakua jatkettiin 11.-25.7.2023 väliseksi ajaksi. Virka on ollut haettavana Järvenpään kaupungin nettisivuilla, julkisella ilmoitustaululla ja TE-keskuksen sivuilla. Perusopetuksen lehtorin (matemaattiset aineet) kelpoisuusehtona on ollut peruskoulun aineenopettajan pätevyys matemaattisissa aineissa opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen (986/1998) mukaisesti. Virkaa täytettäessä on erityisten kelpoisuusehtojen lisäksi huomioitava perustuslain 125 §:ssä säädetyt yleiset nimitysperusteet julkisiin virkoihin eli taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto.

Virkaan haki määräajassa kolme hakijaa. Hakijoiden koulutus- ja työkokemustiedot kokonaisuudessaan löytyvät sähköisistä hakemuksista. Kaikki hakijat täyttivät virassa säädetyt kelpoisuusehdot. Hakijoiden antamiin tietoihin pohjautuvan ansiovertailun perusteella haastatteluun kutsuttiin kolme hakijaa.

Haastattelijana toimi virka-apulaisrehtori (henkilötiedot poistettu, Kuntalaki § 140).

Päätös

Päätän valita filosofian maisteri, matematiikan opettaja, (henkilötiedot poistettu, Kuntalaki § 140) Järvenpään kaupungin perusopetuksen lehtorin (matemaattiset aineet) virkaan 1.8.2023 alkaen. 

Virkaan ottaminen on ehdollinen, kunnes valittu esittää terveydentilastaan luotettavan selvityksen. Virassa noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa.

Työehdot määräytyvät OVTES mukaan ja ne tarkennetaan virkamääräyksessä. 

Allekirjoitus

Kartanon koulun vs. rehtori Petteri Roiha

Organisaatiotieto

HR-palvelut