§ 5 Testamentatun omaisuuden vastaanottaminen

Lataa 

JARDno-2023-908

Päätöspäivämäärä

10.8.2023

Päätöksen tekijä

Hallintojohtaja

Päätöksen peruste

Kaupunginhallituksen toimintaohje 14.6.2021 3-kohta: "Hallintojohtaja päättää kaupungin edun valvontaan liittyvistä toimista viranomais- ja muussa yhteistyössä silloin, kun kyse ei ole merkitykseltään laajakantoisesta asiasta ja kun tehtävää ei ole määrätty muun viranhaltijan tehtäviin."

Kuvaus

Tuusulan kunnan I yleinen edunvalvoja on lähettänyt Järvenpään kaupungin kirjaamoon tiedon 9.5.2023 Tuusulassa kuolleesta henkilöstä ja hänen jälkeensä jättämästä testamentista. Ei ole tiedossa, että testamentaattorilta olisi jäänyt perimään oikeutettuja henkilöitä. Perillisittä kuollut henkilö on määrännyt viimeisenä tahtonaan ja testamenttinaan, että hänen kuolemansa jälkeen kaikki hänen omaisuutensa on menevä Järvenpään kaupungille käytettäväksi vammaistoiminnan hyväksi. Tämän lisäksi hänen tahtonaan on ollut, että hänen varoistaan maksetaan ensin testamentin liitteenä olevan hautaussuunnitelman toteuttamiseksi aiheutuvat kustannukset (yhteensä noin 1 700,00 euroa), sekä liitten mukaisten henkilöiden (äitinsä ja sisarensa) hautojen hoito Joensuun hautausmaalla niin kauan kuin hautapaikkojen hallinta-aika on voimassa. Hallinta-aika toisen hautapaikan osalta on vuoteen 2030 ja toisen hautapaikan osalta vuoteen 2027. Hautapaikkojen hoitokustannukset hallinta-aikana ovat yhteensä noin 1 700,00 euroa.

8.2.2023 päivätyn omaisuusluettelon mukaan testamentaattorin varat ovat 154 918,84 euroa, velat 0,00 euroa, tulot 1 491,78 euroa ja menot 1 968,37 euroa.

 

 

Päätös

Päätän

  1. että Järvenpään kaupunki ottaa vastaan henkilön testamentillaan (12.6.2018) määräämän perinnön, joka on menevä Järvenpään kaupungille käytettäväksi vammaistoiminnan hyväksi.
  2. valtuuttaa lakimies Antti Ali-Siston tekemään toimeksiantosopimuksen kuolinpesän selvittämiseksi, perunkirjoituksen suorittamiseksi ja muihin pesänhoidon kannalta tarpeelliisiin toimiin ryhtymiseksi.
  3. valtuuttaa Tuusulan kunnan I yleisen edunvalvojan maksamaan erääntyvät/erääntyneet laskut perittävän pankkitililtä.
  4. että perintöä koskeva käyttösuunnitelma viedään kaupunginhallitukselle hyväksyttäväksi erikseen.

Allekirjoitus

Laura Rainetoja, vt. hallintojohtaja

Organisaatiotieto

Hallintopalvelut