§ 6 Käsityön lehtorin viran täyttäminen

Lataa 

JARDno-2023-1246

Päätöspäivämäärä

9.8.2023

Päätöksen tekijä

Koivusaaren koulun rehtori

Päätöksen peruste

Julkaistun hakuilmoituksen pohjalta viran kelpoisuusehdoksi määritettiin ylempi korkeakoulututkinto ja perusopetuksen opettajan kelpoisuus 7.–9.lk ja eduksi katsottiin muutaman vuoden kokemus käsityön opettamisesta yläkoulussa.

Hakemusten, haastattelujen ja ansiovertailun sekä perustuslain 125 § mukaisten yleisten nimitysperusteiden eli taidon, kyvyn ja koetellun kansalaiskunnon kokonaisarvioinnin nojalla soveltuvin ja sopivin Järvenpään kaupungin käsityön lehtorin virkaan on KM Veli-Matti Jokinen. Veli-Matti Jokinen on lisäksi työkokemuksensa ja osaamisensa sekä henkilökohtaisten ominaisuuksiensa perusteella kyvykkäin hoitamaan avoinna olevaa virkaa.

 

Kuvaus

Järvenpään kaupungin käsityön lehtorin virka on ollut haettavana 6.7.-27.7.2023. Virka on ollut haettavana Järvenpään kaupungin nettisivuilla, julkisella ilmoitustaululla ja TE-keskuksen sivuilla.Käsityön lehtorin viran kelpoisuusehtona on ollut ylempi korkeakoulututkinto ja perusopetuksen opettajan kelpoisuus 7.–9.lk. Virkaa täytettäessä on erityisten kelpoisuusehtojen lisäksi huomioitava perustuslain 125 §:ssä säädetyt yleiset nimitysperusteet julkisiin virkoihin eli taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto.

Virkaan haki määräajassa kolme hakijaa. Hakijoiden koulutus- ja työkokemustiedot kokonaisuudessaan löytyvät sähköisistä hakemuksista. Kaikki hakijat täyttivät virassa säädetyt kelpoisuusehdot. Hakijoiden antamiin tietoihin pohjautuvan ansiovertailun perusteella haastatteluun kutsuttiin kaikki kolme hakijaa.

Haastattelijoina toimivat rehtori Marja Yliniemi ja apulaisrehtori Aila Kohtamäki.

Päätös

Päätän valita KM Veli-Matti Jokisen Järvenpään kaupungin käsityön lehtorin virkaan 7.8.2023 alkaen.

Virkaan ottaminen on ehdollinen, kunnes valittu esittää terveydentilastaan luotettavan selvityksen. Virassa noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa.

Työehdot määräytyvät OVTES mukaan ja ne tarkennetaan virkamääräyksessä. 

Allekirjoitus

Rehtori Marja Yliniemi

Organisaatiotieto

HR-palvelut