§ 7 Erityisluokanopettajan viran täyttäminen, Kinnarin koulu, ID159

Lataa 

JARDno-2023-1129

Päätöspäivämäärä

3.7.2023

Päätöksen tekijä

Kinnarin koulun rehtori

Päätöksen peruste

Julkaistun hakuilmoituksen pohjalta viran kelpoisuusehdoksi määritettiin erityisluokanopettajan kelpoisuus opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen nro 986/1998 mukaisesti. Eduksi katsottiin kannustava ote koko kouluyhteisössä, positiivisen pedagogiikan taidot, hyvät yhteistyötaidot ja sekä halu että into suunnitella opetusta yhdessä muiden opettajien kanssa.

Hakemusten, haastattelujen ja ansiovertailun sekä perustuslain 125 § mukaisten yleisten nimitysperusteiden eli taidon, kyvyn ja koetellun kansalaiskunnon kokonaisarvioinnin nojalla soveltuvin ja sopivin Järvenpään kaupungin erityisluokanopettajan virkaan on KM (henkilötiedot poistettu, Kuntalaki § 140). (henkilötiedot poistettu, Kuntalaki § 140) on lisäksi työkokemuksensa ja osaamisensa sekä henkilökohtaisten ominaisuuksiensa perusteella kyvykkäin hoitamaan avoinna olevaa virkaa.

 

Kuvaus

Järvenpään kaupungin erityisluokanopettajan virka on ollut haettavana 18.5.-22.6.2023. Virka on ollut haettavana Järvenpään kaupungin nettisivuilla, julkisella ilmoitustaululla ja TE-keskuksen sivuilla. Erityisluokanopettajan viran kelpoisuusehtona on ollut opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen nro 986/1998 mukainen erityisluokanopettajan kelpoisuus. Virkaa täytettäessä on erityisten kelpoisuusehtojen lisäksi huomioitava perustuslain 125 §:ssä säädetyt yleiset nimitysperusteet julkisiin virkoihin eli taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto.

Virkaan haki määräajassa kuusi hakijaa. Hakijoiden koulutus- ja työkokemustiedot kokonaisuudessaan löytyvät sähköisistä hakemuksista. Hakijoista yksi täytti viran kelpoisuusehdot.

Päätös

Päätän valita KM (henkilötiedot poistettu, Kuntalaki § 140) Järvenpään kaupungin erityisluokanopettajan virkaan 1.8.2023 alkaen.

Työehdot määräytyvät OVTES mukaan ja ne tarkennetaan viranhoitomääräyksessä.

Allekirjoitus

Kinnarin koulun rehtori Päivi Oinasmäki

Organisaatiotieto

HR-palvelut