§ 1 Luokanopettajan viran täyttäminen Haarajoen kouluun

Lataa 

JARDno-2023-1003

Päätöspäivämäärä

8.6.2023

Päätöksen tekijä

Haarajoen koulun rehtori

Päätöksen peruste

Julkaistun hakuilmoituksen pohjalta viran kelpoisuusehdoksi määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen (986/1998) mukaisesti, eduksi katsottiin tvt-taidot sekä yhteistyökykyinen ja -haluinen asenne.

Hakemusten, haastattelujen ja ansiovertailun sekä perustuslain 125 § mukaisten yleisten nimitysperusteiden eli taidon, kyvyn ja koetellun kansalaiskunnon kokonaisarvioinnin nojalla soveltuvin ja sopivin Järvenpään kaupungin luokanopettajan virkaan on FM (henkilötiedot poistettu, Kuntalaki § 140). (henkilötiedot poistettu, Kuntalaki § 140) on lisäksi pätevyyden, työkokemuksensa ja osaamisensa sekä henkilökohtaisten ominaisuuksiensa perusteella kyvykkäin hoitamaan avoinna olevaa virkaa. Hän on saanut positiivista palautetta yhteisopettajuuden toteuttamisesta ja taito- ja taideaineitten opettamisesta.

 

Kuvaus

Järvenpään kaupungin luokanopettajan virka on ollut haettavana 18.5.-1.6.2023. Virka on ollut haettavana Järvenpään kaupungin nettisivuilla, julkisella ilmoitustaululla ja TE-keskuksen sivuilla sekä Kuntarekry- ja rekrytointi.com -työnhakupalveluissa. Luokanopettajan kelpoisuusehdot määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen (986/1998) mukaisesti. Virkaa täytettäessä on erityisten kelpoisuusehtojen lisäksi huomioitava perustuslain 125 §:ssä säädetyt yleiset nimitysperusteet julkisiin virkoihin eli taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto.

Virkaan haki määräajassa kolme hakijaa. Hakijoiden koulutus- ja työkokemustiedot kokonaisuudessaan löytyvät sähköisistä hakemuksista. Kaikki hakijat täyttivät virassa säädetyt kelpoisuusehdot. Hakijoiden antamiin tietoihin pohjautuvan ansiovertailun perusteella haastatteluun kutsuttiin kaikki hakijat.

Haastattelijoina toimivat vs. rehtori (henkilötiedot poistettu, Kuntalaki § 140), laaja-alainen erityisopettaja (henkilötiedot poistettu, Kuntalaki § 140) ja opettaja (henkilötiedot poistettu, Kuntalaki § 140).

Päätös

Päätän valita FM (henkilötiedot poistettu, Kuntalaki § 140) Järvenpään kaupungin luokanopettajan virkaan 7.8.2023 alkaen.

Virkaan ottaminen on ehdollinen, kunnes valittu esittää terveydentilastaan luotettavan selvityksen. 

Työehdot määräytyvät OVTES mukaan ja ne tarkennetaan virkamääräyksessä. 

Allekirjoitus

Pekka Tukonen, rehtori

Organisaatiotieto

HR-palvelut