§ 3 Luokanopettajan viran täyttäminen Järvenpään Yhteiskouluun

Lataa 

JARDno-2023-715

Päätöspäivämäärä

16.5.2023

Päätöksen tekijä

Yhteiskoulun rehtori

Päätöksen peruste

Julkaistun hakuilmoituksen pohjalta viran kelpoisuusehdot määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen (986/1998) mukaisesti.

Hakemusten, haastattelujen ja ansiovertailun sekä perustuslain 125 § mukaisten yleisten nimitysperusteiden eli taidon, kyvyn ja koetellun kansalaiskunnon kokonaisarvioinnin nojalla soveltuvin ja sopivin Järvenpään kaupungin Järvenpään Yhteiskoulun luokanopettajan virkaan on KM Henkilötiedot poistettu. Henkilötiedot poistettu osoitti haastattelun perusteella omaavansa ratkaisukeskeisen näkökulman opetuksen kehittämiseen, hyvät opetustaidot, taitoa ryhmänhallintaan ja kykyä eriyttää monipuolisesti. Hänellä on kokemusta myös yhteistyöstä erityisen tuen ryhmien kanssa.

Kuvaus

Järvenpään kaupungin luokanopettajan virka on ollut haettavana 23.2.-9.3.2023. Virka on ollut haettavana Järvenpään kaupungin nettisivuilla, julkisella ilmoitustaululla, TE-keskuksen sivuilla ja Kuntarekry-työnhakupalvelussa. Viran kelpoisuusehdot määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen (986/1998) mukaisesti. Virkaa täytettäessä on erityisten kelpoisuusehtojen lisäksi huomioitava perustuslain 125 §:ssä säädetyt yleiset nimitysperusteet julkisiin virkoihin eli taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto.

Virkaan haki määräajassa 14 hakijaa. Hakijoiden koulutus- ja työkokemustiedot kokonaisuudessaan löytyvät sähköisistä hakemuksista. Hakijoista 11 täytti virassa säädetyt kelpoisuusehdot. Hakijoiden antamiin tietoihin pohjautuvan ansiovertailun perusteella haastatteluun kutsuttiin kymmenen hakijaa.

Haastattelijoina toimivat rehtori Pia Pohjanpalo ja virka-apulaisrehtori Maritta Mäkipää.

Päätös

Päätän valita KM Henkilötiedot poistettu Järvenpään kaupungin luokanopettajan virkaan 1.8.2023 alkaen.

Virkaan ottaminen on ehdollinen, kunnes valittu esittää terveydentilastaan luotettavan selvityksen. Virassa noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa.

Työehdot määräytyvät OVTES mukaan ja ne tarkennetaan virkamääräyksessä. 

Allekirjoitus

Pia Pohjanpalo, rehtori Järvenpään Yhteiskoulu

Organisaatiotieto

HR-palvelut