§ 8 Luokanopettajan viran täyttämättä jättäminen Kartanon kouluun

Lataa 

JARDno-2023-817

Päätöspäivämäärä

6.6.2023

Päätöksen tekijä

Kartanon koulun rehtori

Päätöksen peruste

Viran kelpoisuusehtona on peruskoulun luokanopettajan kelpoisuus opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen no 986/98 mukaisesti. Virkaa täytettäessä on erityisten kelpoisuusehtojen lisäksi huomioitava perustuslain 125 §:ssä säädetyt yleiset nimitysperusteet julkisiin virkoihin eli taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto. Eduksi katsottiin valmius opettaa alkuopetusluokkia ja musiikkia. Virkaan haki määräaikaan mennessä kolme hakijaa. Hakemukset jätettiin sähköisesti. Hakijoiden koulutus ja työkokemustiedot kokonaisuudessaan löytyvät sähköisistä hakemuksista. Hakijoista kaksi täytti viran kelpoisuusehdot, mutta toinen kepoisista hakijoista ei ollut enää käytettävissä.

Luokanopettajan virka jätetään täyttämättä, koska hakijamäärä oli vähäinen ja tehtävään ei löytynyt sopivaa henkilöä.

Kuvaus

Järvenpään kaupungin luokanopettajan virka on ollut haettavana 4.-19.5.2023 välisen ajan. Virka on ollut haettavana Järvenpään kaupungin yleisessä tietoverkossa,TE-keskuksen sivuilla ja Kuntarekry-työnhakupalvelussa. Viran kelpoisuusehtona on peruskoulun luokanopettajan kelpoisuus opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen no 986/98 mukaisesti. Virkaa täytettäessä on erityisten kelpoisuusehtojen lisäksi huomioitava perustuslain 125 §:ssä säädetyt yleiset nimitysperusteet julkisiin virkoihin eli taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto. Virkaan haki määräaikaan mennessä kolme hakijaa. Hakemukset jätettiin sähköisesti. Hakijoiden koulutus- ja työkokemustiedot kokonaisuudessaan löytyvät sähköisistä hakemuksista. Kaksi hakijjaa täytti viran kelpoisuusehdot, kaikki hakijat kutsuttiin haastatteluun. Yksi kelpoinen hakija perui haastatteluun tulonsa.

Haastattelijoina toimivat virka-apulaisrehtori ja erityisopettaja.

Päätös

Päätän jättää luokanopettajan viran täyttämättä, koska hakijamäärä oli vähäinen ja tehtävään ei löytynyt sopivaa henkilöä.

Allekirjoitus

Petteri Roiha,  Kartanon koulun vs. rehtori

Organisaatiotieto

HR-palvelut