§ 2 Luokanopettajan viran täyttäminen Anttilan kouluun, ID101

Lataa 

JARDno-2023-814

Päätöspäivämäärä

9.5.2023

Päätöksen tekijä

Anttilan koulun rehtori

Päätöksen peruste

Julkaistun hakuilmoituksen pohjalta viran kelpoisuusehdot määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen (986/1998) mukaisesti. Eduksi katsottiin kokemus alkuopetuksesta, liikunnan ja käsitöiden opettamisesta. 

Hakemusten, haastattelujen ja ansiovertailun sekä perustuslain 125 § mukaisten yleisten nimitysperusteiden eli taidon, kyvyn ja koetellun kansalaiskunnon kokonaisarvioinnin nojalla soveltuvin ja sopivin Järvenpään kaupungin Anttilan koulun luokanopettajan virkaan on KM Henkilötiedot poistettu.Henkilötiedot poistettu on luokanopettajan koulutuksen lisäksi myös käsityönopettajan pätevyys ja hänellä on myös kokemusta liikunnan opettamisesta. Hän on työkokemuksensa ja osaamisensa sekä henkilökohtaisten ominaisuuksiensa perusteella kyvykkäin hoitamaan avoinna olevaa virkaa.

Kuvaus

Järvenpään kaupungin luokanopettajan virka on ollut haettavana 30.3.-​20.4.2023. Virka on ollut haettavana Järvenpään kaupungin nettisivuilla,​ julkisella ilmoitustaululla,​ TE-​keskuksen sivuilla ja Kuntarekry-​työnhakupalvelussa.Viran kelpoisuusehdot määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen (986/1998) mukaisesti. Virkaa täytettäessä on erityisten kelpoisuusehtojen lisäksi huomioitava perustuslain 125 §:ssä säädetyt yleiset nimitysperusteet julkisiin virkoihin eli taito,​ kyky ja koeteltu kansalaiskunto.

Virkaan haki määräajassa 17 hakijaa. Hakijoiden koulutus-​ ja työkokemustiedot kokonaisuudessaan löytyvät sähköisistä hakemuksista. Hakijoista 14 täytti virassa säädetyt kelpoisuusehdot. Hakijoiden antamiin tietoihin pohjautuvan ansiovertailun perusteella haastatteluun kutsuttiin viisi hakijaa,​ joista kaksi perui tulonsa.

Haastattelijoina toimivat  rehtori Seppo Rantanen ja  vararehtori Jenni Hämäläinen.

Päätös

Päätän valita KM Henkilötiedot poistettu Järvenpään kaupungin luokanopettajan virkaan 1.8.2023 alkaen. Varalle valitaan KM Henkilötiedot poistettu.

Virkaan ottaminen on ehdollinen, kunnes valittu esittää terveydentilastaan luotettavan selvityksen. Virassa noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa.

Työehdot määräytyvät OVTES mukaan ja ne tarkennetaan virkamääräyksessä. 

Allekirjoitus

Seppo Rantanen, rehtori Anttilan koulu

Organisaatiotieto

HR-palvelut