§ 9 Hiidenpuisto, puistosuunnitelman hyväksyminen

Lataa 

JARDno-2023-308

Päätöspäivämäärä

9.5.2023

Päätöksen tekijä

Suunnittelupäällikkö

Päätöksen peruste

Toimivalta perustuu kaupunkikehityksen toimintasääntöön,​ jonka mukaan suunnittelupäällikkö päättää katusuunnitelmista, ​niihin liittyvistä liikenteenohjaussuunnitelmista ja muiden yleisten alueiden suunnitelmista sekä niiden muutoksista (MRL 85 §).

Kuvaus

Kuvaus

Asemakaavan mukainen Hiidenpuiston puistoalue (P2) sijaitsee Jampan (9.) kaupunginosassa Vänkärinkujan, Maahisentien ja Haltianpolun rajaamalla alueella.

Puistosuunnitelmaehdotus piir.nro 6001-250-1 on voimassa olevan asemakaavan mukainen. Suunnitelmaehdotus sekä ote ajantasa-asemakaavasta ovat päätöksen liitteinä.

Suunnittelun tavoitteena on puiston viihtyisyyden ja käyttöasteen lisääminen.

Puiston eteläistä, kallioista osaa esitetään kehitettäväksi luonnonmukaiseksi, oleskeluun ja pienimuotoiseen leikkiin keskittyväksi vehreäksi ja avoimeksi puistoalueeksi. Puiston lauta-aita poistetaan ja puistoa rajaamaan istutetaan pensaita. Alueelta poistetaan huonokuntoista ja vanhaa puustoa, joka korvataan uudella, kukkivia lajeja sisältävällä puistolla. Puiston eteläisen osan leikkivälineet poistetaan, ja leikkitoiminnot toteutetaan luonnonmukaisilla elementeillä, kuten maapuilla ja -kivillä. Puiston eteläosaan esitetään rakennettavaksi piknik-alue.

Puiston pohjoisosaa, eli leikkipihan aluetta, esitetään kehitettäväksi pienten lasten leikkipaikaksi. Leikkipaikka esitetään aidattavaksi uudella aidalla, ja samalla puiston sisäänkäynti muutetaan kulkevaksi Haltianpolun kautta. Olemassa oleva varastorakennus poistetaan ja olemassa olevat portaat uusitaan. Leikkipaikan välineistöksi esitetään pääosin pienille lapsille (alle kouluikäisille) tarkoitettuja leikkivälineitä.

Puistoalueella muodostuvat hulevedet ohjataan ensisijaisesti kasvillisuusalueiden käyttöön. Muilta osin kuivatusratkaisut säilyvät pääosin nykyisellään.

Puistoon esitetään valaistusta.

Puistosuunnitelmaehdotus ja nähtävilläolo

Hiidenpuiston puistosuunnitelmaehdotus piir.nro 6001-250-1 on ollut julkisesti nähtävillä 7.-20.12.2022 välisenä aikana.

Puistosuunnitelmasta ei ole jätetty muistutuksia.

Taloudelliset vaikutukset

Hiidenpuiston rakentamiskustannukset ovat n. 190 000 euroa (alv. 0 %). Kohteen toteuttaminen on ajoitettu vuodelle 2024.

Päätös

Päätän hyväksyä Hiidenpuiston puistosuunnitelmaehdotuksen piir.nro 6001-250-1. Maankäyttö- ja rakennuslain 202 §:n nojalla tämä päätös on täytäntöönpanokelpoinen ennen muutoksenhakuajan päättymistä.

Allekirjoitus

Vt. suunnittelupäällikkö Miia Haikonen

Organisaatiotieto

Kaupunkitekniikka