§ 9 Liikennemerkkipäätös: Portaaliopasteiden uusiminen.

Lataa 

JARDno-2023-594

Päätöspäivämäärä

18.4.2023

Päätöksen tekijä

Liikenneinsinööri

Päätöksen peruste

Liikenneinsinöörin toimivalta: Kaupunkikehityslautakunta 3.11.2022 § 86, toimivalta Kaupunkikehityksen palvelualueella 1.1.2023 alkaen. LIITE A, viranhaltijoiden päätösvalta, § 5 Liikenneinsinööri.

Kuvaus

Järvenpäässä on eräissä kaistan yläpuolisissa opasteissa (portaaliopasteet) opastuskohteita, joita ei ole nykyään enää olemassa tai niiden viitoitukselle ei ole muuten tarvetta. Portaaliopasteet on toteutettu monessa paikassa niin, että niistä ei ole mahdollista poistaa turhaksi muuttunutta viitoituskohdetta, vaan koko opaste tulee uusia. Tällä päätöksellä korjataan opasteet ajan tasaisiksi ja uuden tieliikennelain mukaisiksi. 

Rantakatu-Vanhankyläntie -risteyksessä Vanhankyläntien haarassa tehdään seuraavat muutokset:
- Vasemmalle kääntyvien kaistalta poistetaan keskustan ja pysäköinnin opastus, koska ko. risteykseen saapuessa on jo saavuttu keskustaan ja erillistä "keskustan pysäköintialuetta" ei ole olemassa. Pysäköinti opastetaan myöhemmin lähiopastuksina pysäköintipaikkojen välittömässä läheisyydessä. Lisäksi opasteeseen lisätään tien numero, joka johtaa Kellokoskelle.
- Oikealla kääntyvien kaistalta poistetaan kaupungintalo-opaste ja siihen lisätään sosiaali- ja terveyskeskuksen opaste.
- Molempien opasteiden tekstikokoa pienennetään 200 mm -> 150 mm, jotta opasteet mahtuvat nykyiseen portaaliin ja jotta portaalin tuulikuorma ei ylity.

Rantakatu-Sibeliuksenväylä -risteyksessä Rantakadun haarassa tehdään seuraavat muutokset:
- Vasemmalle kääntyvien kaistalta poistetaan kaupungintalo-opaste. Lisäksi poistetaan LAHTI ja HELSINKI -tekstit, koska aiemmassa risteyksessä kohteet on jo nimetty ja siitä johtuen tässä esitetään pelkät tien numerot. 
- Molempien opaasteiden tekstikokoa suurennetaan 150 mm -> 200 mm.

Rantakatu-Sibeliuksenväylä -risteyksessä Sibeliuksenväylän haarassa tehdään seuraavat muutokset:
- Vasemmalle kääntyvien kaistalta poistetaan Vanhankylänniemi-opaste, koska sellainen on jo aiemmin Juholankadun pään kohdalla.
- Suoraan jatkavien kaistalta poistetaan kaupungitalo-opaste.
- Molempien opasteiden tekstikokoa suurennetaan 150 mm -> 200 mm.

Helsingintie-Kartanontie -risteyksessä Helsingintien lounaishaarassa tehdään seuraavat muutokset:
- Vasemmalle kääntyvien kaistalta poistetaan kaupungintalo-opaste. 
- Suoraan jatkavien kaistalta poistetaan LAHTI ja HELSINKI -tekstit, koska aiemmassa risteyksessä kohteet on jo nimetty ja siitä johtuen tässä esitetään pelkät tien numerot.
- Kaikkien opasteiden tekstikokoa suurennetaan 150 mm -> 200 mm.

Helsingintie-Kartanontie -risteyksessä Kartanontien luoteishaarassa tehdään seuraavat muutokset:
- Vasemmalle kääntyvien kaistalta muutetaan "TERVEYSKESKUS"  opaste tekstille "SOSIAALI- JA TERVEYSKESKUS".
- Suoraan jatkavien ja oikealle kääntyvien kaistalta poistetaan keskustan ja pysäköinnin opaste. Kartanontieltä tullessa on jo kohdannut keskusta-opasteen tai tulee keskustasta, joten keskustan opastamiselle ei ole tässä syytä.

Hallintokatu-Kartanontie -risteyksessä tehdään seuraavat muutokset:
- Vanhasta opasteesta poistetaan kirjaston ja kaupungintalon opastus. Järvenpää-talon ja taidemuseon opastus siirretään paremmin havaittavaan sijaintiin.

Lisäksi kadonnut Taidemuseon opaste uusitaan Helsingintiellä Porraskujan kohdalla.

Päätös

Päätän, että yllä olevat muutokset toteutetaan suunnitelmien mukaisesti.

Allekirjoitus

Liikenneinsinööri Timi Veikkolainen

Organisaatiotieto

Yhdyskuntasuunnittelu