§ 8 Vanha valtatie jalankulku- ja pyörätie Hölkkäpuiston sekä korttelien 1281 ja 1288 kohdalla, katusuunnitelman hyväksyminen

Lataa 

JARDno-2023-665

Päätöspäivämäärä

18.4.2023

Päätöksen tekijä

Suunnittelupäällikkö

Päätöksen peruste

Toimivalta perustuu kaupunkikehityksen toimintasääntöön,​ jonka mukaan suunnittelupäällikkö päättää katusuunnitelmista,​ niihin liittyvistä liikenteenohjaussuunnitelmista ja muiden yleisten alueiden suunnitelmista sekä niiden muutoksista (MRL 85 §).

Kuvaus

Katusuunnitelmaehdotuksen sisältö

Suunnittelukohde sijaitsee Järvenpään 26. kaupunginosassa, Peltola.

Katusuunnitelmaehdotus piir.nro 6021-220-1,2 sijoittuu voimassa olevan asemakaavan mukaiselle katualueelle. Suunnitelmaehdotus sekä ote ajantasa-asemakaavasta ovat päätöksen liitteinä.

Alue rajautuu etelässä korttelin 1281 etelärajaan, idässä Vanhan valtatien ajorataan ja lännessä Hölkkäpuistoon sekä kortteleihin 1281 ja 1288. Suunnittelualueen pituus on noin 150 metriä. Suunnittelukohteen läpi linjautuu Hölkkäpuistoon johtava ulkoilureitti, joka toimii talvella latureittinä.

Vanha valtatien jalankulku- ja pyörätien tasausta esitetään nostettavaksi Holkkäpuiston sekä korttelien 1281 ja 1288 kohdalla keskimäärin puolella metrillä (0,5 m) nykyisestä.

Jalankulku- ja pyörätien tasauksen nostolla mahdollistetaan tonttien 1281 (Vanha valtatie 58c) ja 1288 (Vanha valtatie 60) ajoneuvoliittymien asianmukainen ja turvallinen toteuttaminen. Nykyisellään ajoradan korkeusasema poikkeaa jalankulku- ja pyörätien sekä tonttien pihan tasosta niin paljon, että tonttien ajoneuvoliittymien toteutus ei ole teknisesti mahdollista. Jalankulku- ja pyörätien tasaus esitetään nostettavaksi noin 40 metrin matkalla, jonka jälkeen tasaus laskee nykyiseen maanpintaan loivalla 2 %:n pituuskaltevuudella.

Jalankulku- ja pyörätien leveys esitetään säilytettäväksi nykyisellään. Jalankulku- ja pyörätie sekä tonttien ajoliittymät esitetään päällystettäväksi asfaltilla. Vierialueet esitetään nurmettavaksi.

Tonttien ajoliittymien sekä jalankulku- ja pyörätien tasauksen noston kohdalta on esitetty kaadettavaksi muutamia puita, jotka on esitetty asemapiirustuksessa piir.nro 6021-220-1.

Korttelin 1288 ajoliittymän pohjoispuolelle, ajoradan ja jalankulku- ja pyörätien väliselle erotuskaistalle esitetään lisättäväksi kupukantinen hulevesikaivo sekä liitos nykyiseen hulevesiviemäriin parantamaan alueen kuivatusta. Lisäksi nykyistä hulevesiviemäriä esitetään jatkettavaksi noin 30 metriä. Ajoliittymien eteläpuolelle, jalankulku- ja pyörätien sekä tontin rajan väliselle vierialueelle esitetään painanne ja uusi kupukantinen kaivo parantamaan kuivatusta tontin 1281 rajalla.

Alueen valaistus säilyy pääosin ennallaan. Tontin ajoneuvoliittymien välittömässä läheisyydessä olevat valaisinpylväät siirretään tarvittavilta osin ja samassa yhteydessä ilmajohdot muutetaan maakaapeloinniksi.

Katusuunnitelmaehdotus ja nähtävilläolo

Vanha valtatien jalankulku- ja pyörätien katusuunnitelmaehdotus on ollut julkisesti nähtävillä 30.3. - 12.4.2023 välisenä aikana.

Katusuunnitelmaehdotuksesta ei ole jätetty muistutuksia nähtävilläoloaikana.

Taloudelliset vaikutukset

Jalankulku- ja pyörätien tasauksen noston kunnallistekniikan rakentamiskustannukset ovat noin 62 000 euroa (alv. 0 %).

Kadun rakentamiskustannukset ovat noin 43 800 euroa (alv. 0 %) ja huleveden rakentamiskustannukset ovat noin 18 200 euroa (alv. 0 %).

Kohteen rakentaminen on ajoitettu kaupungin investointiohjelmassa vuodelle 2023.

Päätös

Päätän hyväksyä Vanha valtatie jalankulku- ja pyörätien katusuunnitelmaehdotuksen piir.nro 6021-​220-​1,​2.

Maankäyttö-​ ja rakennuslain 202 §:n nojalla tämä päätös on täytäntöönpanokelpoinen ennen muutoksenhakuajan päättymistä.

Allekirjoitus

vt. suunnittelupäällikkö Miia Haikonen

Organisaatiotieto

Kaupunkitekniikka