§ 1 Luokanopettajan viran täyttäminen Harjulan kouluun (ID69)

Lataa 

JARDno-2023-438

Päätöspäivämäärä

23.3.2023

Päätöksen tekijä

Harjulan koulun rehtori

Päätöksen peruste

Julkaistun hakuilmoituksen pohjalta viran kelpoisuusehdoksi määritettiin luokanopettajan kelpoisuus opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen nro 986/1998 mukaisesti. Eduksi katsottiin alkuopetukseen erikoistuminen ja joustava työote.

Hakemusten, haastattelujen ja ansiovertailun sekä perustuslain 125 § mukaisten yleisten nimitysperusteiden eli taidon, kyvyn ja koetellun kansalaiskunnon kokonaisarvioinnin nojalla soveltuvin ja sopivin Järvenpään kaupungin luokanopettajan virkaan on henkilötiedot poistettu. henkilötiedot poistettu on erikoistuminen esi- ja alkuopetukseen ja hän on lisäksi työkokemuksensa ja osaamisensa sekä henkilökohtaisten ominaisuuksiensa perusteella kyvykkäin hoitamaan avoinna olevaa virkaa.

 

 

Kuvaus

Järvenpään kaupungin luokanopettajan virka on ollut haettavana 23.2.-9.3.2023. Virka on ollut haettavana Järvenpään kaupungin nettisivuilla, julkisella ilmoitustaululla ja TE-keskuksen sivuilla. Viran kelpoisuusehtona on ollut luokanopettajan kelpoisuus opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen nro 986/1998 mukaisesti. Virkaa täytettäessä on erityisten kelpoisuusehtojen lisäksi huomioitava perustuslain 125 §:ssä säädetyt yleiset nimitysperusteet julkisiin virkoihin eli taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto.

Virkaan haki määräajassa kymmenen hakijaa. Hakijoiden koulutus- ja työkokemustiedot kokonaisuudessaan löytyvät sähköisistä hakemuksista. Kuusi hakijaa täytti virassa säädetyt kelpoisuuehdot. Hakijoiden antamiin tietoihin pohjautuvan ansiovertailun perusteella haastatteluun kutsuttiin kaikki kelpoiset kuusi hakijaa.

Haastattelijoina toimivat kaksi Harjulan koulun vararehtoria ja muutamassa haastattelussa oli mukana vielä kolmas koulun vararehtori.

 

Päätös

Päätän valita henkilötiedot poistettu Järvenpään kaupungin luokanopettajan virkaan 1.8.2023 alkaen. Varalle valitaan henkilötiedot poistettu.

Virkaan ottaminen on ehdollinen, kunnes valittu esittää terveydentilastaan luotettavan selvityksen. Virassa noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa.

Työehdot määräytyvät OVTES mukaan ja ne tarkennetaan virkamääräyksessä. 

 

Allekirjoitus

Tarja Edry, Harjulan koulun rehtori

Organisaatiotieto

HR-palvelut