§ 7 Svengi, kunnallistekniikan suunnittelu, hankinta, lisätyö 1 ja 2

Lataa 

JARDno-2023-265

Päätöspäivämäärä

11.4.2023

Päätöksen tekijä

Suunnittelupäällikkö

Päätöksen peruste

Järvenpään kaupungin hallintosääntö (KV 21.6.2021 § 53). Kaupunkikehityksen palvelualueen toimintaohje ja toimivallan siirtäminen (Kauke 3.11.2022 § 86). Talouden rahamääräiset ratkaisuvaltarajat 1.12.2021 alkaen (Kauke 28.10.2021 § 97).

Kuvaus

Lähtökohdat

Järvenpään 14. kaupunginosassa (Pietilä) on tulossa vireille Svengin yritysalueen asemakaavamuutoshanke. Alueen kunnallistekniikan suunnittelu ja rakentaminen mahdollistavat asemakaavamuutoksen mukaisten toimintojen sijoittumisen alueelle. Yleisten alueiden suunnitelmien laadinnasta vastaa Sweco Finland Oy (suunnittelupäällikön päätös 24.2.2023 § 2).

Suunnittelun edetessä on ilmennyt tarve tarkastella Soolokadun loppupäähän kääntö- ja levähdyspaikan sijoittumista. Nykytilanteessa Soolokatu on päättyvä katu, joka ei mahdollista HCT-ajoneuvojen eikä muiden raskaiden ajoneuvon kääntymistä alueella.

Lisäksi Svengin yritysalueen hulevesisuunnittelun myötä on ilmennyt tarve tutkia tarkemmin alueen hulevesien hallintaa mallintamalla suunnittelualueen 2 valuma-aluetta. Hulevesimallinnuksella selvitetään tarvittavat alueelliset hulevesien hallinnan toimenpiteet, mitoitus ja niiden vaikutukset.

Hankinta

Järvenpään kaupunki on pyytänyt Sweco Finland Oy:ltä tarjoukset lisätöistä 1 (Kääntö-/levähdyspaikan yleissuunnittelu) ja 2 (Alueen hulevesien mallintaminen).

Sweco Finland Oy on jättänyt tarjouksen 21.3.2023 lisätyöstä 1 ja 22.3.2023 lisätyöstä 2.

Hankinta perustuu voimassa olevaan Yhdyskuntatekniikan suunnittelupalveluiden puitesopimukseen 2019-2021 (JARDno-2018-786, kaupungin hallitus 8.1.2018 § 239). Optiot ovat käytössä (kaupunkitekniikan johtajan päätös 15.12.2021 § 53 ja 29.11.2022 § 45). Sweco Finland Oy on puitesopimuksen osa-alueella 6 (Kadun ja vesihuollon yleissuunnittelu) etusijajärjestyksessä kolmas sekä osa-alueelle 7 (Katusuunnittelu ja kadun rakennussuunnittelu sekä siihen liittyvä vesihuolto- ja yleisten alueiden suunnittelu) etusijajärjestyksessä viides.

Hankinnan yhteyshenkilönä toimii suunnittelupalveluiden projektipäällikkö.

Puitejärjestelyyn perustuvaan hankintaan ei saa hakea muutosta valittamalla, jollei markkinaoikeus myönnä asiassa käsittelylupaa hankintalain 146 §:n mukaisesti. Lupa on myönnettävä, jos asian käsittely on lain soveltamisen kannalta muissa samanlaisissa asioissa tärkeää, tai siihen on painava, hankintayksikön menettelyyn liittyvä syy.

Taloudelliset vaikutukset

Sweco Finland Oy:n tarjouksen mukainen kattohinta lisätyölle 1 on 2465 euroa (alv. 0 %) ja lisätyölle 2 on 12 750 euroa (alv. 0 %).

Lisätyön 1 kustannukset (2465 euroa, alv. 0 %) osoitetaan 100 % kaupunkitekniikalle, investointikohteelle 1862033003 / 1869041117_0003 / 1860009220.

Lisätyön 2 kustannukset jaetaan kaupunkitekniikan sekä asemakaavoituksen kesken.
Kaupunkitekniikan osuus 80 % (10 200 euroa, alv. 0 %) osoitetaan investointikohteelle 1862033003 / 1869041117_0003 / 1860009220.
Asemakaavoituksen osuus 20 % (2550 euroa, alv. 0 %) osoitetaan kustannuspaikalle 1862021001.

Kattohintaa ei saa ylittää ilman tilaajan suostumusta.

Laskuissa tulee esiintyä tämän päätöksen diaari, pykälä ja päivämäärä sekä puitesopimuksen tiedot (Yhdyskuntatekniikan suunnittelupalveluiden puitesopimus 2019-2021, JARDno-2018-786, kh 8.1.2018 § 239).
Sopimusnumeron täytyy olla finvoice-kentässä AgreeIdentifier.
Laskussa tulee esittää pakollisena tilaajan viitetieto 1862033003.
Tilausnumero tulee olla verkkolaskudatassa finvoice-kentässä BuyerReferenceIdentifier.
Lisäksi laskuissa tulee esiintyä tiliöintitiedoissa investointikohteen numero 1869041117_0003.

Lisätietoja verkkolaskudatan vaatimuksista on saatavissa sähköpostiosoitteesta etiski@sarastia.fi.

Päätös

Päätän tilata Sweco Finland Oy:ltä 21.3.2023 ja 22.3.2023 tarjouksen mukaisesti Svengin kunnallistekniikan yleis-, katu- ja rakennussuunnittelun lisätyöt 1 (Kääntö-/levähdyspaikan yleissuunnittelu) ja 2 (Alueen hulevesien mallintaminen).

Allekirjoitus

Vt. suunnittelupäällikkö Miia Haikonen

Organisaatiotieto

Kaupunkitekniikka