§ 2 Erityisluokanopettajan viran täyttäminen, Mankalan koulu

Lataa 

JARDno-2023-158

Päätöspäivämäärä

28.2.2023

Päätöksen tekijä

Mankalan koulun rehtori

Päätöksen peruste

Julkaistun hakuilmoituksen pohjalta viran kelpoisuusehdoksi määritettiin ylempi korkeakoulututkinto ja erityisluokanopettajan kelpoisuus (alakoulu) opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen nro 986/1998 mukaisesti. Eduksi katsottiin halu ja osaaminen tiimityöskentelyyn, yhteisopettajuuden kehittämiseen ja toteuttamiseen.

Hakemusten, haastattelujen ja ansiovertailun sekä perustuslain 125 § mukaisten yleisten nimitysperusteiden eli taidon, kyvyn ja koetellun kansalaiskunnon kokonaisarvioinnin nojalla soveltuvin ja sopivin Järvenpään kaupungin erityisluokanopettajan virkaan on henkilötiedot poistettu. Henkilötiedot poistettueduksi luettiin haastatteluissa ilmi käyneet valmiudet tiimityöskentelyyn, yhteisopettajuuteen sekä erityisluokanopetukseen. 

 

Kuvaus

Järvenpään kaupungin erityisluokanopettajan virka on ollut haettavana 26.1. - 9.2.2023. Virka on ollut haettavana Järvenpään kaupungin nettisivuilla, julkisella ilmoitustaululla ja TE-keskuksen sivuilla. Erityisluokanopettajan kelpoisuusehtona on ollut ylempi korkeakoulututkinto ja erityisluokanopettajan kelpoisuus (alakoulu) opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen nro 986/1998 mukaisesti. Virkaa täytettäessä on erityisten kelpoisuusehtojen lisäksi huomioitava perustuslain 125 §:ssä säädetyt yleiset nimitysperusteet julkisiin virkoihin eli taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto.

Virkaan haki määräajassa neljä hakijaa. Hakijoiden koulutus- ja työkokemustiedot kokonaisuudessaan löytyvät sähköisistä hakemuksista. Kolme hakijaa täytti virassa säädetyt kelpoisuusehdot ja kaikki kelpoiset hakijat kutsuttiin haastatteluun. 

Haastattelijoina toimivat Mankalan koulun rehtori Sari Juuti ja  vararehtori Tomi Strengell.

Päätös

Päätän valita Oskari Huotarin Järvenpään kaupungin erityisluokanopettaan virkaan 3.4.2023 alkaen. 

Virkaan ottaminen on ehdollinen, kunnes valittu esittää terveydentilastaan luotettavan selvityksen. Virassa noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa.

Työehdot määräytyvät OVTES:n mukaan ja ne tarkennetaan virkamääräyksessä. 

Allekirjoitus

Sari Juuti, Mankalan koulun rehtori

Organisaatiotieto

Konsernipalvelut