Keskusvaalilautakunta, kokous 15.2.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 15 Eduskuntavaalit 2023, vaalitoimituksesta tiedottaminen

JARDno-2022-1602

Valmistelija

  • Laura Rainetoja, kaupunginlakimies, laura.rainetoja@jarvenpaa.fi

Perustelut

Keskusvaalilautakunnan velvollisuus tiedottaa äänestyspaikoista ja -ajoista

Vaalilain (714/1998) 49 §:n mukaan kunnan keskusvaalilautakunnan on tiedotettava kunnan alueella olevista kotimaan yleisistä ennakkoäänestyspaikoista ja äänestysajoista niissä sillä tavalla, kuin kunnan ilmoitukset saatetaan tiedoksi. Lisäksi vaalilain 67 §:n mukaan kunnan keskusvaalilautakunnan on saatettava vaalipäivä ja äänestysalueiden äänestyspaikat tiedoksi sillä tavalla, kuin kunnan ilmoitukset saatetaan tiedoksi. Keskusvaalilautakunta voi lisäksi harkintansa mukaan kuuluttaa kotiäänestyksen järjestämisestä ja siihen ilmoittautumisesta sekä muista vaalien toimittamiseen liittyvistä asioista.

Kuulutusluonnos on pykälän liitteenä.

Ehdotus

Keskusvaalilautakunta päättää

  1. hyväksyä liitteenä olevan kuulutusluonnoksen.
  2. että kuulutus annetaan tiedoksi kuntalaisille siten, kuin kunnan ilmoitukset saatetaan tiedoksi.
  3. että kuulutus julkaistaan vaikutusalueen lehdessä.
  4. että kuulutus asetetaan nähtäville kaupungin omistamiin vaalimainostelineisiin, kun ne on pystytetty.

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

Kokouskäsittely

Keskusvaalilautakunta kävi keskustelun siitä, missä lehdissä kuulutus julkaistaan. Todettiin, että julkaistaan kuulutus Keski-Uusimaa sekä Viikkouutiset -lehdissä.