§ 1 Rakennustarkastajan viran täyttämättä jättäminen

Lataa 

JARDno-2022-1951

Päätöspäivämäärä

27.2.2023

Päätöksen tekijä

Johtava rakennustarkastaja

Päätöksen peruste

Julkaistun hakuilmoituksen pohjalta viran kelpoisuusehtona on MRA 4.3 § mukainen tehtävään soveltuva rakennusalan korkeakoulututkinto. Viran kelpoisuuden täyttää myös MRA 108 § siirtymäsäännöksen mukaisesti ennen asetuksen voimaantuloa rakennustarkastajan virkaan nimitetty henkilö tai henkilö, joka täyttää aikaisemman asetuksen 158 a §:ssä rakennustarkastajalle säädetyt kelpoisuusvaatimukset. Virkaa täytettäessä on erityisten kelpoisuusehtojen lisäksi huomioitava perustuslain 125 §:ssä säädetyt yleiset nimitysperusteet julkisiin virkoihin eli taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto. Hakuilmoituksessa edellytettiin hakijalta oma-aloitteisuutta, hyviä vuorovaikutustaitoja ja tietoteknisiä valmiuksia. Eduksi katsottiin aiempi kokemus rakennustarkastajan työstä sekä kokemus tietomallien hyödyntämisestä suunnittelussa tai rakentamisessaVirkaan haki määräaikaan mennessä 11 hakijaa. Hakijoiden antamiin tietoihin pohjautuvan ansiovertailun perusteella haastatteluun kutsuttiin viisi hakijaa, joista yksi perui tulonsa.

Hakemusten, haastattelun ja haastattelujen jälkeen suosittelijoiden ja hakijoiden kanssa käytyjen keskustelujen perusteella virkaan ei löytynyt soveltuvaa henkilöä, joten virka jätetään täyttämättä.

Kuvaus

Järvenpään kaupungin rakennustarkastajan virka on ollut haettavana 27.10.-24.11.2022 välisen ajan. Virka on ollut haettavana Järvenpään kaupungin yleisessä tietoverkossa, TE-keskuksen sivuilla, Rakennustarkastusyhdistys RTY:n sivuilla ja Rekrytointi.comin kautta.Viran kelpoisuusehtona on MRA 4.3 § mukainen tehtävään soveltuva rakennusalan korkeakoulututkinto. Viran kelpoisuuden täyttää myös MRA 108 § siirtymäsäännöksen mukaisesti ennen asetuksen voimaantuloa rakennustarkastajan virkaan nimitetty henkilö tai henkilö, joka täyttää aikaisemman asetuksen 158 a §:ssä rakennustarkastajalle säädetyt kelpoisuusvaatimukset. Virkaa täytettäessä on erityisten kelpoisuusehtojen lisäksi huomioitava perustuslain 125 §:ssä säädetyt yleiset nimitysperusteet julkisiin virkoihin eli taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto. Virkaan haki määräaikaan mennessä 11 hakijaa. Hakemukset jätettiin sähköisesti. Hakijoiden koulutus- ja työkokemustiedot kokonaisuudessaan löytyvät sähköisistä hakemuksista. Hakijoiden antamiin tietoihin pohjautuvan ansiovertailun perusteella haastatteluun kutsuttiin viisi hakijaa, joista yksi perui tulonsa.

Päätös

Päätän jättää rakennustarkastajan viran täyttämättä, koska virkaan ei löytynyt soveltuvaa henkilöä.

Allekirjoitus

Jouni Vastamäki, johtava rakennustarkastaja

Organisaatiotieto

HR-palvelut