§ 5 Järvenpään Veden palvelumaksuhinnaston päivittäminen 1.7.2022 alkaen

Lataa 

JARDno-2022-869

Päätöspäivämäärä

3.6.2022

Päätöksen tekijä

Toimitusjohtaja

Päätöksen peruste

Järvenpään kaupungin hallintosääntö §45 Liikelaitoksen johtaja päätösvalta muista maksuista, kuin johtokunnan päättämistä taksoista.

Kuvaus

Järvenpään Vedellä on käytössä palvelumaksuhinnasto, jossa on määritetty vesihuollon erilaisille palveluille maksut. Maksut ovat mm. vesimittareihin liittyviä asennusmaksuja, luenta- ja tarkastusmaksuja. Maksuja on myös tonttijohtojen rakentamisesta, asiantuntijapalveluista sekä laskutus- ja toimistopalveluista.

Aiempi palvelumaksujen päivitys on tehty vuonna 2019. Nyt palvelumaksuja on päivitetty ja niissä on pyritty huomioimaan nykytilanteen mukaiset tarjottavat palvelut ja niistä perittävät maksut. Palveluiden kustannukset ovat nousseet merkittävästi mm. materiaalien ja työkustannuksien noustessa. Merkittävimpiä kustannustason nousuja kohdentuu mm. tonttijohtojen rakentamisen osalle. Osa maksuista on ollut päivittämättä jo yli viiden vuoden ajan ja todelliset palveluista syntyneet kustannukset eivät ole olleet palvelumaksujen kustannuksista perittäviä maksuja vastaavia.

 

Päätös

Päätän hyväksyä 1.7.2022 alkaen voimaan astuvan Järvenpään Veden päivitetyn palvelumaksuhinnaston.

Allekirjoitus

Toimitusjohtaja Ari Kaunisto

Organisaatiotieto

Järvenpään Vesi