§ 10 Järvenpään kaupungin ja Taideyliopiston strateginen yhteistyösopimus 2023-2027

Lataa 

JARDno-2022-1388

Päätöspäivämäärä

15.9.2022

Päätöksen tekijä

Palvelualuejohtaja hyvo

Päätöksen peruste

Toimivalta perustuu Hyvinvoinnin palvelualueen toimivallan siirtämiseen 5.5.2022 alkaen, jonka mukaan palvelualuejohtaja päättää 200 000 - 500 000 euron hankinnoista.

Kuvaus

Järvenpään kaupunki toteuttaa strategiansa vireä kaupunkielämä -painopistettä tekemällä yhteistyötä Taideyliopiston kanssa. Yliopiston toimiminen Järvenpään kaupungissa kohottaa myönteisellä tavalla kaupungin profiilia ja vahvistaa paikallista musiikki- ja muuta taideosaamista sekä siihen liittyvää koulutusta. Innostava Taideyliopiston Järvenpään toimipiste Kallio-Kuninkala tarjoaa toimintaa ja ainutlaatuisen miljöön Järvenpään kaupungissa. Yhteistyö Taideyliopiston kanssa tukee Järvenpään alueellista kehittämistä, ja tarjoaa mahdollisuuden vahvistaa entisestään kaupungin tunnettuutta kulttuurikaupunkina.

Järvenpään kaupunki hankkii Taideyliopistolta kulttuuripalveluja, ja hankintaa ei voida kilpailuttaa, koska Suomessa ei toimi kuin yksi taiteiden opetusta antava yliopisto. Taideyliopisto tarjoaa ylintä musiikin, kuvataiteen, teatterin ja tanssin koulutusta Suomessa. Taideyliopisto on taidealojen koulutuksen ja tutkimuksen kansainvälinen suunnannäyttäjä, joka vahvistaa taidetta yhteiskuntaa uudistavana voimana. Vuonna 2013 perustetun Taideyliopiston muodostavat Kuvataideakatemia, Sibelius-Akatemia ja Teatterikorkeakoulu. Yhteistyö Järvenpään kaupungin kanssa tarjoaa Taideyliopistolle mahdollisuuden toimia vahvana ja verkottuneena yliopistona sekä yhteiskunnallisena vaikuttajana.

Taideyliopiston kanssa tehdään hankintasopimus, jossa sovitaan siitä, että Taideyliopisto tarjoaa tapahtumia Järvenpäässä ja suostuu yhteistyöhön Järvenpään kaupungin kanssa sopimuksen liitteen 1 mukaisesti, ja Järvenpään kaupunki maksaa tästä 55 500 euroa vuodessa.

Tällä hankinnalla Järvenpään kaupunki 

1. vahvistaa yhteistyötä Taideyliopiston kaikkien akatemioiden kanssa ja luo konkreettisia koulutuksen, tutkimuksen ja taiteellisen toiminnan yhteistyön malleja 

2. järjestää yhteistyössä Taideyliopiston kanssa konsertteja, koulutuksia ja esityksiä

3. saa erityisaseman ainutlaatuisen ja innostavan Kallio-Kuninkalan tilojen ja palveluiden käyttöön sekä

4. saa monipuolisia, korkeatasoisia ja eri-ikäryhmille kohdistettuja Taideyliopiston tuottamia konsertteja Järvenpäähän.

 

Hankinta on hankintalain liitteen e kohdan 2 (sosiaalialan, koulutuksen, terveydenhuollon ja kulttuurin alaan kuuluvat hallintopalvelut) mukaista hankintaa, jonka kynnysarvo on 400 000 euroa. Hankinta jää näin ollen kynnysarvon alittavaksi hankinnaksi.

Taloudelliset vaikutukset

Hankinnan arvo neljän vuoden sopimuskaudelle laskettuna on 222 000 euroa.

Päätös

Päätän,

1. hankkia edelle kuvatut palvelut Taideyliopistolta 55 500 euron vuosittaisella hinnalla;

2. että hankinnasta tehdään sopimukset ajalle 1.1.2023 - 31.12.2027;

4. että sopimus allekirjoitetaan vasta, kun tämä päätös on saanut lainvoiman ja

5. että sopimus sitoo kaupunkia vasta, kun molemmat osapuolet ovat sopimuksen allekirjoittaneet.

 

Allekirjoitus

Kristiina Soots, Hyvinvoinnin palvelualuejohtaja

Organisaatiotieto

Konsernipalvelut