Hyvinvointilautakunta, kokous 15.12.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 74 Kolmannelle sektorille myönnettävän kesätyöllistämistuen kriteerit 1.1.2022 alkaen

JARDno-2021-2394

Valmistelija

  • Sirkka Riikonen, osaamis- ja työllisyyspalvelujen päällikkö, sirkka.riikonen@jarvenpaa.fi

Perustelut

Järvenpään kaupunki myöntää voimassa olevan linjauksensa mukaan kesätyöllistämistukea 3. sektorin toimijoille näiden kesätyöllistäessä 15-18 vuotiaita järvenpääläisiä nuoria työsuhteisiin vuosittain ajalla 1.5-31.8. (voimassa olevat kriteerit liitteenä). Kaupungin kesätyöllistämistuen prosessia koordinoidaan hyvinvoinnin palvelualueelta osaamis- ja työllisyyspalvelujen toimesta. Kesätyöllistämistuki nähdään tärkeänä osana kesätyöllistämisen kokonaisuutta.

Nuoren tulee tehdä päätöksiä jatko-opintojensa suhteen viimeistään 9. luokan keväällä. Yläkoulujen kanssa tehdäänkin aktiivista kesätyöllistämiseen liittyvää yhteistyötä, jotta nuorille saataisiin tehokkaasti tietoa eri kesätyömahdollisuuksista jo mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Yhteistyön myötä on tullut esille, että kesätyökokemus tulisi voida mahdollistaa nuorille vielä nykyistäkin aikaisemmassa vaiheessa. Tällöin kokemus kesätyöstä voisi tukea nuorta hänen jatkosuunnitelmissaan. Tiukkaa 15 vuoden alaikäraja ei nähdä tarkoituksenmukaisena, koska se asettaa eri aikaan vuodesta 15 vuotta täyttävät nuoret keskenään eriarvoiseen asemaan. 

Voimassa olevan kaupungin kesätyöllistämistukilinjauksen mukaisesti nuoren on työsuhteen solmiessaan ja työsuhteen aloittaessaan pitänyt olla 15 vuotta täyttänyt. Mikäli linjausta muutetaan, merkitsee se kaupungin kesätyöllistämistuen kriteerien osalta alaikärajan laskemista 14 ikävuoteen. Uuden linjauksen mukaan kesätyöllistettävän nuoren tulisi olla 15 vuotta täyttänyt tai saman kalenterivuoden aikana sanotun iän täyttävä henkilö. Ikärajan muutos ei alustavan arvion mukaan merkitse suurta muutosta yhdistyksille myönnettävän kesätyöllistämistuen menekissä.

Huomioitavaa on, että nuoren ollessa alle 15 vuotias solmiessaan työsuhteen, tulee työnantajan noudattaa lakia nuorista työntekijöistä. Tämä tulee huomioida myös kaupungin 3. sektorille suunnatussa kesätyöllistämistukea koskevassa viestinnässä.

KS

Ehdotus

Esittelijä

  • Kristiina Soots, palvelualuejohtaja, kristiina.soots@jarvenpaa.fi

Hyvinvointilautakunta päättää kaupungin 3. sektorille suunnatun kesätyöllistämistuen ikärajan asettamisesta 14-18 ikävuoteen.

Päätös

Hyväksyttiin esittelijän muutetun ehdotuksen mukaisesti siten, että ikäraja asetetaan 14-19 ikävuoteen.

Kokouskäsittely

Käsittelyn kuluessa esittelijä muutti päätösehdotustaan kuulumaan seuraavasti: Hyvinvointilautakunta päättää kaupungin 3. sektorille suunnatun kesätyöllistämistuen ikärajan asettamisesta 14-19 ikävuoteen.

Lautakunta hyväksyi yksimielisesti.

Tiedoksi

kirjaamopalvelut, osaamis- ja työllisyyspalvelujen toimistosihteeri, osaamis- ja työllisyyspalvelujen erityisasiantuntija, nuorten osaamis- ja työllisyyspalvelujen esihenkilö