Kaupunginvaltuusto, kokous 24.2.2020

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 7 Keski-Uudenmaan sote -kuntayhtymän talousarvioylitys

JARDno-2019-841

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Kimi Alifrosti, Controller, kimi.alifrosti@jarvenpaa.fi

Perustelut

Kaupunginvaltuusto hyväksyi vuoden 2019 talousarvion kokouksessaan 10.12.2018 § 104.

INVESTOINTIOSA

Kunnallistekniikan investoinnit

Kunnallistekniikan kärkihankkeissa keskustan kehittämisen nettomenoihin on vuoden 2019 talousarvioon varattu 800 000 euroa. Rantakatu-Sibeliuksenväylän kiertoliittymähankkeen urakoitsijan vuonna 2018 tekemästä konkurssista johtuen hanke viivästyi ja nykyisen urakoitsijan VM Suomalainen Oy:n urakan kustannuksista puolet toteutuu vuoden 2019 puolella. Hankkeen viivästyminen aiheuttaa vuodelle 2019 noin 350 000 euron lisämäärärahatarpeen keskustan kehittämisen kärkihankkeelle.

Edellä kerrotun perusteella talousarvioon on tehtävä liitteenä olevan laskelman mukaiset muutokset.

KR

Ehdotus

Esittelijä

Olli Naukkarinen, kaupunginjohtaja, olli.naukkarinen@jarvenpaa.fi

Kaupunginhallitus päättää

  • esittää kaupunginvaltuustolle, että se päättää hyväksyä vuoden 2019 talousarvioon liitteessä esitetyt talousarviomuutokset Kunnallistekniikan investointeihin.

Päätös

Hyväksyttiin.

Valmistelija

Kimi Alifrosti, Controller, kimi.alifrosti@jarvenpaa.fi

Ehdotus

Kaupunginvaltuusto päättää hyväksyä vuoden 2019 talousarvioon liitteessä esitetyt talousarviomuutokset Kunnallistekniikan investointeihin.

Käsittely

Asiaa esitteli kaupunkikehitysjohtaja Olli Keto-Tokoi.

Päätös

Hyväksyttiin.

Valmistelija

Kirsi Rinne, talousjohtaja, kirsi.rinne@jarvenpaa.fi

Perustelut

Kaupunginvaltuusto hyväksyi vuoden 2019 talousarvion kokouksessaan 10.12.2018 § 104. Talousarviota on muutettu seuraavissa kokouksissa: KV 25.3.2019 § 12, KV 29.4.2019 § 25.

Nyt esitettävien vuoden 2019 talousarviomuutosten yhteenveto on esitetty liitteessä ensimmäisenä. Yhteenvedon jälkeen kukin muutoskokonaisuus esitetään erikseen esittelytekstissä olevassa järjestyksessä.

Käyttötalousosa, palvelualueiden väliset muutokset

Vanhankylänniemen ammattityöpajan määrärahasiirto, muutos

Kaupunginhallitus päätti kokouksessaan 18.3.2019 § 73 valita Kartanorakennuksen kahvilatoiminnan vuosien 2019-2020 järjestämismalliksi Osaamis- ja työllisyyspalvelujen järjestämän ammattityöpajan. Ammattityöpajamalli aiheuttaa kaupungille lisäkulua vuonna 2019 noin 74 000 euroa, joka katetaan Hyvinvoinnin palvelualueen sisältä 50 000 euroa sekä Kaupunkikehityksen palvelualueelta tehtävällä määrärahasiirrolla 23 700 euroa. Ammattityöpajatoiminnan käynnistämisellä ei näin ollen ole vaikutusta kaupungin toimintakatteeseen.

Yhteistyösopimuksen jatkaminen Järvenpään kaupungin ja K-U Kierrätys- ja toimintakeskus Ry:n kanssa

Hyvinvointilautakunta päätti kokouksessaan 7.2.2019 § 5 jatkaa Keski-Uudenmaan Kierrätyskeskuksen ja kaupungin välistä yhteistyösopimusta. Yhdistys on toiminut osoitteessa Pajalantie 21 - 23 olevassa kiinteistössä, mutta joutuu nyt siirtämään toimintansa pois nykyisestä paikasta yleiskaavamuutoksen vuoksi. Kiinteistö puretaan kevään 2019 aikana.

Kaupunki on tukenut yhdistyksen toimintaa maksamalla Pajalantie 21-23 kiinteistön vuokran kuukausittain Kaupunkikehityksen palvelualueelle varatusta määrärahasta yhteensä 43 000 euroa. Kaupunkikehityksen palvelualue on maksanut vuokran kokonaan vuoden 2019 tammi-helmikuulta ja puoliksi maaliskuulta osalta. Näin ollen määrahasta on käyttämättä loppuvuoden 2019 osalta 33 213 euroa.

Organisaatiouudistuksen myötä asia siirtyi kaupunkikehityslautakunnalta hyvinvointilautakunnan päätäntävaltaan. Toiminta sijoittuu Hyvinvoinnin palvelualueella osaamis- ja työllisyyspalvelut –yksikköön, johon esitetään siirrettävän Kaupunkikehityksen palvelualueelta 33 213 euroa. Siirrolla ei ole vaikutusta kaupungin toimintakatteeseen.

Investointiosa

Tietoliikenteen solmupisteen siirto

Kaupungintalon purusta johtuen Elisan ja Telian tietoliikennekaapeleita joudutaan korvaamaan ja tämän seurauksena joudutaan myös rakentamaan uusi palvelinhuone kirjastolle. Solmupisteen siirrosta aiheutuvat kustannukset 100 000 euroa on varattu muuhun kiinteään omaisuuteen. Investoinnin luonteesta johtuen määrärahasta tulee siirtää 50 000 euroa investointikohdalle Kunnallistekniikka muu rakentaminen ja 50 000 euroa talonrakennukseen. Siirrolla ei ole vaikutusta investointien kokonaismäärärahaan.

KR

Ehdotus

Esittelijä

Olli Naukkarinen, kaupunginjohtaja, olli.naukkarinen@jarvenpaa.fi

Kaupunginhallitus päättää esittää, että kaupunginvaltuusto päättää hyväksyä vuoden 2019 talousarvioon liitteessä esitetyt talousarviomuutokset.

Päätös

Hyväksyttiin esityksen mukaisesti.

Valmistelija

Kimi Alifrosti, Controller, kimi.alifrosti@jarvenpaa.fi

Ehdotus

Kaupunginvaltuusto päättää hyväksyä vuoden 2019 talousarvioon liitteessä esitetyt talousarviomuutokset.

Päätös

Hyväksyttiin

Valmistelija

Kirsi Rinne, talousjohtaja, kirsi.rinne@jarvenpaa.fi

Perustelut

Perustelut

Kaupunginvaltuusto hyväksyi vuoden 2019 talousarvion kokouksessaan 10.12.2018 § 104. Talousarviota on muutettu seuraavissa kokouksissa: KV 25.3.2019 § 12, KV 29.4.2019 § 25 ja KV 10.6.2019 § 44.

Nyt esitettävien vuoden 2019 talousarviomuutosten yhteenveto on esitetty liitteessä 1 ensimmäisenä. Yhteenvedon jälkeen kukin muutoskokonaisuus esitetään erikseen esittelytekstissä olevassa järjestyksessä.

Investointiosa

Myllytie 3 osakkeiden osto

Myllytie 3 kiinteistöllä on vanha squash-halli, jossa toimii nyrkkeilyseura ja kaupungin maahanmuuttotoimintoja. Itse kiinteistö sijaitsee aseman välittömässä läheisyydessä, arvokkaassa ympäristössä. Rakennusten osalta kiinteistö on välttävässä kunnossa, laajemmat peruskorjaukset ovat pitkälti tekemättä. Myös sisäilma herättää kohteessa huomiota.

Kaupunki omistaa kohteen osakekannasta alle puolet, mutta on nyt saamassa mahdollisuuden ostaa koko osakekannan noin 400.000 euron hintaan. Kohdetta on mahdollista kehittää yhdessä naapurikiinteistön (Myllytie 1) kanssa, jonka alueella sijaitsee myös lähes purkukunnossa oleva rakennus (Keltasirkku). Osto on tärkeää, jotta kaupungin kannalta merkittävää aluetta voidaan kehittää tarkoituksenmukaisesti.

Osakkeiden ostosta aiheutuvat kustannukset noin 400 000 euroa rahoitetaan siirtämällä kiinteän omaisuuden maa- ja vesialuieiden ostoista 400 000 euroa osakkeisiin ja osuuksiin. Osakkeiden ostolla ei ole vaikutusta kokonaisinvestointeihin.

TALONRAKENNUKSEN INVESTOINNIT

Liitteessä 2 on esitetty vuoden 2019 talousarvion mukainen talonrakennuksen (rakennukset ja rakennelmat) investointiosa hankekohtaisesti. Hankekohtainen erittely puuttui kaupunginvaltuuston hyväksymän talousarvion investointiosan materiaaleista, mistä johtuen lähtötieto on esitetty pykälän liitteenä. Liitteessä 3 on esitetty vuoden 2019 talonrakennuksen investointiosa hankekohtaisesti sisältäen esitetyt talousarviomuutokset.

Uusi JYK 

Talousarviomuutos johtuu hankkeen konseptin muuttumisesta. Pääosa hankeen kustannuksista siirtyy vuosille 2020-2022. Vuodelle 2019 hankkeen määrärahaa pienennetään 16,1 Me, jolloin muutettu talousarvio Uuden JYK -hankkeen osalta on 0,5 Me. Kun uuden JYK -hankkeen konsepti valitaan, tehdään tarkempi talousarvioennuste koko hankkeen kustannuksista ja jakautumisesta vuosittain. Vuoden 2019 määrärahat käytetään päätetyn konseptin mukaisen hankkeen suunnittelun aloittamiseen.

Urheilukentän väistömoduuli

Hankkeelle on kokonaisuudessaan varattu määrärahaa KV 21.5.2018 § 53 vuoden 2018 talousarviossa 8 Me. Hanke on toteutunut budjetissa, mutta kustannusten vuosijakaumaa on tarpeen muuttaa toteutuneiden kustannusten mukaiseksi eli vuodelle 2019 lisätään 0,391 Me. Kohteen rakennustyöt on ajoittuneet pääosin vuodelle 2019. Vuoden 2019 muutettu talousarvio on lisäyksen jälkeen 5,391 Me.

Hyvinvointikampuksen päiväkoti

Hankkeen kustannusarvio tai aikataulu ei ole muuttunut. Hankkeelle on varattu 8,7Me vuodelle 2020, mutta koska hankkeen suunnittelu ajoittuu jo vuodelle 2019, tulee vuodelle 2019 siirtää 0,65Me vuodelta 2020. 

Keusote moduuli

Keusoten moduulin toteutusaikataulu on tarkentunut suunnittelun edetessä. Toteutus tapahtuu vuoden 2020 aikana. Vuodelle 2019 varatusta määrärahasta 4,3 Me siirretään 4 Me vuodelle 2020, jolloin vuoden 2019 hankkeen muutettu talousarvio on 0,3 Me. Kokonaisbudjetti ei ole muuttunut päätetystä. Vuoden 2019 määrärahat kohdentuvat pääosin suunnitteluun ja rakentaminen on tarkoitus aloittaa vuoden 2020 alkupuolella.

Kinnarin koulu

Kinnarin koulun koko hankkeen kustannukset tarkentuvat syksyn 2019 aikana. Koko hankkeen kustannus on tämän hetken tiedon mukaan 29,0 Me ja koko hankkeen budjetissa odotetaan kustannusalitusta suhteessa budjetoituun. Tämän hetken arvion mukaan kustannussäästö on noin 3,28 Me eli muutettu talousarvio vuodelle 2019 on 8,86 Me.

Harjulan hanke 

Kaupunginvaltuusto hyväksyi 10.6.2019 § 44 Harjulan uuden koulun ja päiväkotihankkeen lisämäärärahan. Hankkeen kustannusten vuosijakauma on tarkentunut suunnittelun edetessä. Vuoden 2019 talousarviosta siirretään 0,75 Me vuodelle 2020, jolloin vuoden 2019 muutetuksi talousarvioksi tulee 0,75 Me. Hankkeen kokonaisbudjetti ei ole muuttunut päätetystä. Vuoden 2019 aikana on tehty hankevalmistelua ja kohteen suunnittelu käynnistetään syksyllä.

Ehdotus

Esittelijä

Olli Naukkarinen, kaupunginjohtaja, olli.naukkarinen@jarvenpaa.fi

Kaupunginhallitus päättää esittää, että kaupunginvaltuusto päättää hyväksyä liitteessä esitetyt talousarviomuutokset vuoden 2019 talousarvion investointiosaan

Päätös

Hyväksyttiin esityksen mukaan.

Valmistelija

Kimi Alifrosti, Controller, kimi.alifrosti@jarvenpaa.fi

Ehdotus

Kaupunginvaltuusto päättää hyväksyä liitteessä esitetyt talousarviomuutokset vuoden 2019 talousarvion investointiosaan.

Käsittely 

Vt talousjohtaja Kirsi Rinne esitteli asiaa.

Päätös

Hyväksyttiin.

Valmistelija

Kirsi Rinne, talousjohtaja, kirsi.rinne@jarvenpaa.fi

Perustelut

Kaupunginvaltuusto hyväksyi vuoden 2019 talousarvion kokouksessaan 10.12.2018 § 104. Talousarviota on muutettu seuraavissa kokouksissa: KV 25.3.2019 § 12, KV 29.4.2019 § 25, KV 10.6.2019 § 44 ja KV 2.9.2019 § 54.

Nyt esitettävien vuoden 2019 talousarviomuutosten yhteenveto on esitetty liitteessä 1 ensimmäisenä. Yhteenvedon jälkeen kukin muutoskokonaisuus esitetään erikseen esittelytekstissä olevassa järjestyksessä.

Palvelualueet

Organisaatiomuutoksen myötä Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymään varattuihin määrärahoihin siirrettiin yhteensä 60.000 euroa avustusmäärärahoja, joita Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymä ei jaa. Määrärahoja esitetään siirrettäväksi Hyvinvoinnin palvelualueelle, josta avustusten jakaminen tapahtuu. Muutoksella ei ole vaikutusta kaupungin toimintakatteeseen.

Organisaatiomuutoksen myötä Järvenpään lukio on siirtynyt Opetuksen ja kasvatuksen palvelualueelle (ent. Lasten ja nuorten palvelualue) entiseltä Sivistyksen ja vapaa-ajan palvelualueelta (nyk. Hyvinvoinnin palvelualue). Muutoksen yhteydessä jäi lukiokoulutukseen liittyvät tietohallinnon tuotot ja kustannukset Hyvinvoinnin palvelualueen puolelle, palvelualueen esikuntaan. Tuottojen eurojen ja kustannusten kohdistamisen vuoksi on tarkoituksenmukaista siirtää määrärahavaraukset  (toimintatuotot 68.000 euroa, toimintakulut 146.700 euroa, toimintakate 78.700 euroa) palvelualueelta toiselle. Muutoksella ei vaikutusta kaupungin toimintakatteeseen.

Kaupunginvaltuusto on 20.5.2019 § 35 muuttanut palvelualueen talousarviota menojen ja toimintakatteen osalta 56.913 eurolla liittyen Vanhankylänniemen ammattityöpajan toimintaan. Toiminnan seurannan helpottamiseksi esitetään toimintatuottoja ja -kuluja muutettavaksi 125.000 eurolla. Muutoksella ei ole vaikutusta toimintakatteeseen.

Myyntivoitot

Käyttöomaisuuden nettomyyntivoittojen arvioidaan jäävän 8,8 Me talousarviosta, mikä aiheutuu Alhotien tonttimyynnin viivästymisestä kaavavalituksen vuoksi, yritystonttien ja asunto-osakkeiden odotettua alhaisemmasta myynnistä sekä Perhelän kauppojen kirjauspäivän siirtymisestä vuodelle 2020. Lisäksi aiempina vuosina myytyihin tontteihin liittyvistä korvausvelvoitteista aiheutuu 90 te ennakoimattomia kuluja. Muutoksen kokonaisvaikutus toimintakatteeseen on - 8,89 Me.

Verorahoitus

Vuoden 2019 verotulot alittuu veronmaksajien madaltuneista palkkatuloista ja hitaammasta väestönkasvusta (-2,63 Me), tulorekisterin käyttöönoton aiheuttamasta maksatuksen viivästymisestä (-0,77 Me) ja verokorttiuudistuksen aiheuttamasta kertymäviiveestä (-5,13 Me). Esitetyn talousarviomuutoksen vaikutus tulokseen on -8,52 Me.

Vuoden 2019 alkuperäisen valtionosuuspäätöksen mukaisesti kaupungin valtionosuudet alittaa talousarvion 0,32 Me. Hallituksen budjettiriihen päätösten mukaisesti vuodelle 2020 suunniteltu kertaluontoinen 237 Me kiky-sopimuksen kompensaatio maksetaan kunnille jo 2019, mistä Järvenpään osuus on noin 1,8 Me. Valtionosuuksiin varattua määrärahaa esitetään korotettavaksi 1,5 Me.

Rahoitustuotot ja kulut

Kaupungin lainakantaa on vuoden 2019 aikana muutettu lyhytaikaisista lainoista pitkäaikaiseksi pankkilainaksi ja 5-vuotiseksi joukkovelkakirjalainaksi. Muutos vähentää lyhytaikaisesta lainasta saatujen korkotuottojen määrää. Nykyisen korkotason vallitessa korkomenot jäävät maltillisiksi ja alittanevat talousarvion. Rahoitustuottoihin ja kuluihin varattua määrärahaa esitettään pienennettävän 0,8 Me

Poistot ja alaskirjaukset

Kuluvan vuoden aikana on suunniteltu purettavan useita kaupungin omistamia rakennuksia ja rakennelmia. Purettavien kohteiden jäljellä olevat tasearvot tulee kirjata alas tilikauden aikana, mikä tarkoittaa noin 2,4 Me kuluerää normaalien sumu-poistojen lisäksi. Talousarvioon poistoihin varattu summa ei kata alaskirjauksia, joten arvonalentumisiin esitetään 2,4 Me määrärahalisäystä.

Satunnaiset tuotot

Vuonna 2018 toteutettu Jatsin osakkeiden merkintä aterialiiketoiminnan apporttisiirtona jäi kirjaamatta vuonna 2018, mistä johtuen kirjaus on toteutuu 2019. Talousarvioon esitetään lisättävän 137 te satunnaisia tuottoja. 

Esitetyt talousarviomuutokset heikentävät kaupungin tulosta yhteensä 15,09 Me.

KR

Ehdotus

Esittelijä

Olli Naukkarinen, kaupunginjohtaja, olli.naukkarinen@jarvenpaa.fi

Kaupunginhallitus päättää esittää, että kaupunginvaltuusto päättää hyväksyä liitteessä esitetyt muutokset vuoden 2019 talousarvioon.

Kaupunginvaltuusto päättää hyväksyä liitteessä esitetyt muutokset vuoden 2019 talousarvioon.

Käsittely

Ennen keskustelun avaamista vt talousjohtaja Kirsi Rinne toi ilmi liitteessä olleen teknisen korjaustarpeen.

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaan siten, että pykälän liitteksi lisätään korjattu liite ja todettiin, että esitetyt talousarviomuutokset heikentävät kaupungin tulosta yhteensä 17,38 Me.

Valmistelija

Kirsi Rinne, talousjohtaja, kirsi.rinne@jarvenpaa.fi

Perustelut

Kaupunginvaltuusto hyväksyi vuoden 2019 talousarvion kokouksessaan 10.12.2018 § 104. Talousarviota on muutettu seuraavissa kokouksissa: KV 25.3.2019 § 12, KV 29.4.2019 § 25, KV 10.6.2019 § 44, KV 2.9.2019 § 54 ja KV 21.10.2019 §71.

Nyt esitettävien vuoden 2019 talousarviomuutosten yhteenveto on esitetty liitteessä 1 ensimmäisenä. Yhteenvedon jälkeen kukin muutoskokonaisuus esitetään erikseen esittelytekstissä olevassa järjestyksessä.

Palvelualueet

Keusote on antanut ennusteen, jonka mukaisesti erikoissairaanhoidon kulut ylittävät Järvenpään osalta talousarvion noin neljällä miljoonalla. Osa ylityksestä pystytään kattamaan Keusoten oman toiminnan kulujen alittumisella. Kaupungin ja Keusoten budjettierosta 2,17 Me ja em. kuluylityksestä johtuen sotepalvelujen arvioidaan ylittävän talousarvion yhteensä 3,7 miljoonalla eurolla ja heikentävän kaupungin toimintakatetta vastaavasti. 

Järvenpään Veden toimintakatteen arvioidaan toteutuvan 200 te talousarviota heikompana, johtuen myydyn veden määrän laskusta ja teollisuuden vedenkulutuksen vaihteluista (100te) sekä Kuves:in 10% korotuksesta jäteveden käyttömaksuun, ja mittaamattoman talousveden määrän noususta putkivuodoista ja rakennustyömailla tehdyistä vesijohdon huuhteluista johtuen (100te). Muutos heikentää kaupungin toimintakatetta 200t eurolla.

Käyttötalous

Maankäyttö- ja sopimuskorvauksiin oli vuodelle 2019 budjetoitu 1,6Me, jonka arvioidaan jäävän kokonaan toteutumatta. Muutos heikentää kaupungin toimintakatetta 1,6 Me.

Poistot ja arvonalentumiset

Kuluvan vuoden aikana purettavien kohteiden osalta on muutetussa talosuarviossa huomioitu alaskirjattavana kohteena Jampankaari 5. Kohde on alunperin ollut Koy Jampankaari 1:n omistuksessa, mutta se on yhtiöjärjestelyjen myötä siirtynyt kaupungin suoraan omistukseen. Yhtiöjärjestelystä huolimatta Koy Jampankaari 1 on jätetty kaupungin kirjanpitoon, eikä sen arvoa ole siirretty Jampankaari 5 omaisuuserään. Tästä johtuen yhtiölle kirjattua arvo ei sisältynyt aikaisempaan talousarviomuutokseen, ja päätöstä tulee täydentää tältä osin. Muutos heikentää kaupungin tulosta 409 te. 

Keski-Uudenmaan vesiensuojelun liikelaitoskuntayhtymän (Kuves) peruspääomaa on alennettu vuosina 2017 ja 2018 aikaisempien vuosien alijäämän kattamiseksi. Kirjanpitolautakunnan kuntajaosto on antanut Kuvesin omistajakunnille aikaisemmasta tulkinnasta poikkeavan lausunnon peruspääoman alentamisen kirjaamisesta kuntien kirjanpidossa. Lausunnon mukaisesti perusteella Kuvesin peruspääoman arvonalentuminen tulee kirjata tulosvaikutteisesti, vaikka yhteisön tulontuottamiskyky on pysynyt ennallaan. Järvenpään osuus Kuvesin peruspääoman alentamisesta on noin 3,72 Me. Kuvesin peruspääoma on kirjattu Järvenpään Veden taseeseen, joten peruspääoman arvonalennus kirjataan Järvenpään Veden tulokseen, mistä se liikelaitosten tuloslaskelman yhdistämisen kautta pienentää myös kaupungin tulosta 3,72 miljoonalla eurolla.

Investointiosa

Alhotien tonttimyynnin viivästymisen ja yritystonttien myynnin hiipumisen vuoksi maa- ja vesialueiden investointitulot jäävät reilun 1,0 Me arvioitua pienemmiksi. Valtuusto hyväksyi talousarviomuutoksen tonttimyyntien käyttötalousvaikutuksiin liittyen 21.10.2019 § 71.

Kaluston ja ohjelmistojen myynti Keusotelle siirretyn omaisuuden tasearvoilla lisää investointiosan kalustoon ja aineettomiin hyödykkeiden tuloja 2,0 Me, mikä esitetään lisättäväksi investointiosaan. 

Osakkeisiin ja osuuksiiin esitetään lisättävän 137 te Jatsin osakkeiden merkintään liittyen. Merkintään liittyvä käyttötalousmuutos hyväksyttiin valtuustossa 21.10.2019 § 71. Kiljavan sairaala ei ole perinyt kuluvana vuonna pääomavastikkeita, mistä johtuen investointiosaa esitetään pienennettävän 296 te.

Investointi- ja käyttötalousosan väliset siirrot

Vuoden 2019 investointiosaan on budjetoitu 2,5 Me Terveystalon rahoitusvastikkeisiin. Osakkeisiin ja osuuksiin voidaan kirjata vain Terveystalon lainanlyhennystä vastaava summa ja loppuosa joudutaan kirjaamaan käyttökuluksi. Budjetoidusta summasta noin 570te esitetään siirrettäväksi Konsernipalveluihin tilahallintoon, johon kulu kohdistuu. 

Konsernipalvelujen tilahallintoon on varattu 600 te käyttötalouteen kuluvana vuonna toteutettaviin rakennusten purkuihin. Koska purut on toteutettu rakennuspaikan saattamiseksi rakennuskelpoiseksi, on purkukulut kohdennettu tontin hankintamenoksi. Näin ollen purkukulujen käyttötalousvarauksesta esitetään siirrettäväksi investointiosaan maanostoihin 500 te. 

Esitetyt talousarviomuutokset heikentävät kaupungin tulosta yhteensä 9,7 Me.

KR

Ehdotus

Esittelijä

Olli Naukkarinen, kaupunginjohtaja, olli.naukkarinen@jarvenpaa.fi

Kaupunginhallitus päättää esittää, että kaupunginvaltuusto päättää hyväksyä liitteessä esitetyt muutokset vuoden 2019 talousarvioon.

Päätös

Hyväksyttiin ehdotuksen mukaisesti.

Valmistelija

Kimi Alifrosti, Controller, kimi.alifrosti@jarvenpaa.fi

Perustelut

Kaupunginhallitus 25.11.2019 § 302

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

Valmistelija

Kimi Alifrosti, Controller, kimi.alifrosti@jarvenpaa.fi

Perustelut

Kaupunginvaltuusto hyväksyi vuoden 2019 talousarvion kokouksessaan 10.12.2018 § 104. Talousarviota on muutettu seuraavissa kokouksissa: KV 25.3.2019 § 12, KV 29.4.2019 § 25, KV 10.6.2019 § 44, KV 2.9.2019 § 54 ja KV 21.10.2019 §71 ja KV 9.12.2019 § 88.

Keski-Uudenmaan sote -kuntayhtymän joulu- ja helmikuun aikana tekemistä poikkeuksellista talousarvion ylitysilmoituksista johtuen valtuustolle annetaan selvitys vuoden 2019 talousarvion ylityksistä. Ylitysilmoitusten ajankohdasta johtuen kaupunki ei ole voinut vaikuttaa ylityksiin tilikauden aikana.

Kuntalain mukaisesti toteutuneet määrärahojen ylitykset ja tuloarvioiden alitukset käsitellään normaalisti valtuustossa tilinpäätöksen käsittelyn yhteydessä. Tilintarkastajan tulee raportoida tilintarkastuskertomuksessa olennaisista talousarviopoikkeamista. Lähtökohta on, että pitäisi esittää ns. ehdollista vastuuvapautta eli olennaisten poikkeamien osalta esitetään, että tilivelvollisille myönnetään vastuuvapaus, mikäli valtuusto hyväksyy toteutuneet määrärahojen ylitykset.

Keski-Uudenmaan sote -kuntayhtymä (Keusote) -määrärahamuutokset ja tilinpäätösennusteet

Ennen kuntayhtymän lopullisen talousarvion hyväksymistä vuonna 2018 kuntayhtymän budjettiluvut auditoitiin. Auditoinnilla haluttiin varmistaa, että budjetointi on tehty oikein ja että se on realistinen toiminnan tasoon nähden. Järvenpään kaupunki varasi talousarvioon auditoinnin mukaisen määrärahan kuntayhtymältä tehtäviin palveluostoihin.

Kaupungin budjettiin varattua Keski-Uudenmaan sote -kuntayhtymä (Keusote) -määrärahaa muutettiin vuoden 2019 aikana kaksi kertaa. Kaupunginvaltuuston kokouksessa 21.10.2019 § 77 hyväksymässä talousarviomuutoksessa siirrettiin Keusote-määrärahasta Hyvinvoinnin palvelualueelle 60 te avustusmäärärahaa, josta avustusten jakaminen tapahtuu.

Kuntayhtymä antoi marraskuussa 2019 tilinpäätösennusteen, jonka mukaan erikoissairaanhoidon kustannusten odotettiin ylittyvän Järvenpään osalta noin neljällä miljoonalla eurolla. Ylityksestä osa ennustettiin katettavan kuntayhtymän oman toiminnan säästöillä. Järvenpään kokonaisylityksen arvioitiin olevan 1,5-2 miljoonaa euroa verrattuna kuntayhtymän käyttämään budjettilukuun. Kaupunginvaltuusto huomioi edellä esitetyn ylitysuhan hyväksyessään talousarviomuutoksen kokouksessaan 9.12.2019 § 88. Samassa yhteydessä valtuusto hyväksyi kuntayhtymän ja kaupungin käyttämien budjettilukujen poikkeamasta johtuvan 2,17 miljoonaa euron lisäyksen Keusote-määrärahaan.

Kuntayhtymä ilmoitti kunnille joulukuun 9. päivä, että kuntayhtymän kulut tulevat ylittymään aiemmin ilmoitettua enemmän. Järvenpään osalta menojen esitettiin ylittyvän erikoissairaanhoidon osalta 5 miljoonaa euroa ja oman toiminnan osalta 1 miljoonalla eurolla. Kuntayhtymän yhtymävaltuusto hyväksyi vastaavan talousarviomuutoksen kokouksessaan 19.12.2019 § 47. Määrärahaa oli kuntayhtymässä korjattu aikaisemmin 27.6.2019, jolloin kuntayhtymän budjettiin tehty 1,8 Me varaus eläkemenoperusteisiin maksuihin siirrettiin Kevan tarkistetun linjauksen mukaan suoraan kunnan maksettavaksi. Kaupungin puolella muutoksella ei ollut vaikutusta sitovuustason kokonaisbudjettiin, vaan kyse oli tilisiirrosta.

Kuntayhtymän kuntakohtainen laskutus valmistui tammikuun 29. päivä, jolloin Järvenpäälle ilmoitettiin 10,046 miljoonan euron tasauslaskusta. Erikoissairaanhoidon kuluylitys tässä ilmoituksessa oli 4,67 miljoonaa euroa ja oman toiminnan ylitys 5,37 miljoonaa euroa. Muutama päivä myöhemmin 3.helmikuuta ilmoitettiin lukujen olevan edelleen puutteellisia ja niitä tarkennettiin 5. helmikuuta. Tässä yhteydessä Järvenpäähän kohdistuvan tasauslaskun ilmoitettiin olevan 10,698 Me. Lisälaskutuksesta 4,7 Me aiheutui erikoissairaanhoidon kulujen ylittymisestä ja 6 Me kuntayhtymän oman toiminnan kulujen ylittymisestä. 

5. helmikuuta annetun tiedon mukaan Järvenpään maksuosuuden kuntayhtymälle arvioidaan kokonaisuudessaan olevan noin 140,1 Me. Summa ylittää muutetun talousarvion 9,2 miljoonalla eurolla ja se on 12,9 miljoonaa euroa suurempi kuin alkuperäinen kaupungin talousarvioon varattu määräraha.

Kuntayhtymä on toimittanut kaupungille selvityksen ylityksen syistä ja siitä, mikä osa ylityksestä on kertaluontoista. Selvitys on pykälän liitteenä.

Ylityksen vaikutus kaupungin talouteen

Mikäli kuntayhtymän kulujen ylitys nostaa kaupungin sotemenojen tasoa pysyvästi, kaupungin tulos jää alijäämäiseksi kaikkina taloussuunnitelmavuosina ollen vuonna 2020 noin -17 Me. Ilman muuta sopeutusta pysyvä menolisäys heikentäisi kaupungin toimintakatetta yhteensä 41,8 Me vuosina 2020-2023. Jotta talous saataisiin tasapainotettua talousohjelman mukaisesti vuoteen 2022 mennessä, tulisi kaupungin kunnallisveroprosenttia nostaa 1,50 %-yksikköä vuoden 2021 alusta alkaen. 

Ylitys heikentää kaupungin tulosta yhteensä n. 9,2 Me vuonna 2019.

Ehdotus

Esittelijä

Olli Naukkarinen, kaupunginjohtaja, olli.naukkarinen@jarvenpaa.fi

Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että 

  1. kaupunginvaltuusto päättää merkitä tiedoksi Keusoten vuoden 2019 määrärahaylityksen 9,2 Me 
  2. kaupunginvaltuusto edellyttää Keski-Uudenmaan sote -kuntayhtymältä vuoden 2020 ensimmäisen osavuosikatsaukseen mennessä toimenpideohjelmaa vuosille 2020-2023, joilla kuntayhtymän talous pysyy valtuuston hyväksymässä taloussuunnitelmassa ja kattaa vuoden 2019 ylityksen (12,9 Me)

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

Esteellisyys

Eemeli Peltonen, Helinä Perttu

Kokouskäsittely

Palvelujohtajat Erja Pentti ja Susanna Pitkänen sekä hallinto- ja talousjohtaja Päivi Tarsia selostivat Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymän taloutta ja toimintaa. Erja Pentti, Susanna Pitkänen, Päivi Tarsia ja Pauliina Naala poistuivat ennen päätöskeskustelua.

Hallituksen puheenjohtaja Helinä Perttu ja valtuuston puheenjohtaja Eemeli Peltonen poistuivat ennen päätöskeskustelua ilmoittaen kuntalain 97 §:n 4 momentissa tarkoitetusta esteellisyystilanteesta päätöskohdan 2 osalta: kaupungin edut voivat olla ristiriidassa kuntayhtymän etujen kanssa tai asian tasapuolinen käsittely edellyttää, ettei henkilö osallistu asian käsittelyyn. (Poissa 21.10 - 21.25)

Puheenjohtajana toimi päätöskeskustelun ajan hallituksen 1. varapuheenjohtaja Tomi Passi.

Valmistelija

  • Kimi Alifrosti, Controller, kimi.alifrosti@jarvenpaa.fi

Perustelut

Kaupunginhallitus 10.2.2020 § 27

Ehdotus

Kaupunginvaltuusto päättää 

  1. merkitä tiedoksi Keusoten vuoden 2019 määrärahaylityksen 9,2 Me 
  2. edellyttää Keski-Uudenmaan sote -kuntayhtymältä vuoden 2020 ensimmäisen osavuosikatsaukseen mennessä toimenpideohjelmaa vuosille 2020-2023, joilla kuntayhtymän talous pysyy valtuuston hyväksymässä taloussuunnitelmassa ja kattaa vuoden 2019 ylityksen (12,9 Me).

Käsittely

Merkittiin, että valtuuston 1. varapuheenjohtaja toimi kokouksen puheenjohtajana tämän asian ajan. Valtuuston puheenjohtaja osallistui käytävään keskusteluun valtuutettuna omalta paikaltaan.

Keskustelun kuluessa valtuutettu Mikko Taavitsainen ehdotti valtuutettu Arto Luukkasen kannattamana, että päätökseen tehdään lisäys, joka kuuluu seuraavasti:

Valtuusto ilmaisee omistajaohjausta hoitavalle Järvenpään kaupunginhallitukselle tahtonaan, että kaupunginhallitus ohjeistaa kuntayhtymää seuraavien periaatteiden mukaisesti:

  1. Kuntayhtymän on kyettävä tänä vuonna euromääräisesti uskottavaan, ajallisesti tiheämpään ja ajankohtaisempaan osavuosiraportointiin.
  2. Kuntayhtymän reskontra on saatava asianmukaiseen kuntoon välittömästi, jotta kyetään ajantasaiseen raportointiin.
  3. Kuntayhtymän sisäinen valvonta ja tarkastus on saatava tuottamaan talousarvion saavuttamiseksi tarvittavia kehittämistoimia heti.
  4. Kuntayhtymän hallitus arvioi avoimesti, nauttiiko kuntayhtymän talousjohto viime vuoden suoritusten perusteella hallituksen luottamusta.

Tomi Passi poistui kesken pykälän käsittelyn klo 20.20. Riikka Reina saapui hänen tilalleen klo 20.29.

Kokoustauko klo 21.32 - 21.40.

Pekka Luuk poistui kesken pykälän käsittelyn klo 21.34.

Lassi Markkanen poistui kesken pykälän käsittelyn klo 21.36.

Tiia Lintula poistui kesken pykälän käsittelyn klo 21.45.

Mimmi Launiala poistui kesken pykälän käsittelyn klo 22.15.

Puheenjohtaja totesi, että oli tehty kannatettu muutosehdotus, joten on äänestettävä. Hyväksyttiin äänestystavaksi sähköinen äänestys. 

Päätös

Päätettiin äänestyksen jälkeen äänin 37 JAA-ääntä, 10 EI-ääntä, 0 Tyhjää hyväksyä kaupunginhallituksen pohjaehdotus.

Kokouskäsittely

Äänestystulokset

  • Jaa 37 kpl 79%

    Kaisa Saarikorpi, Helinä Perttu, Emmi Mäkinen, Mikko Päivinen, Ossi Vähäsarja, Peter Hagman, Pirjo Komulainen, Heini Liimatainen, Petri Graeffe, Tuomas Raejärvi, Mikko Vesterinen, Liisa Majanen, Katri Kuusikallio, Kaija Tuuri, Timo Ijäs, Mikko Laakkonen, Olli Kamunen, Pekka Heikkilä, Willem van Schevikhoven, Satu Tuominen, Minna-Maria Solanterä, Eemeli Peltonen, Hanna Graeffe, Marko Larjanne, Jarno Hautamäki, Pekka Heikkinen, Kaarina Wilskman, Markku Tenhunen, Petri Ovaska, Tuija Kuusisto, Sanna-Maria Riikonen, Heli Anttila, Henry Berg, Rita Kostama, Ulla-Mari Karhu, Arvi Kekäläinen, Riikka Reina

  • Ei 10 kpl 21%

    Jenni Marttinen, Arto Luukkanen, Kristiina Vainikka, Katja Repo, Seppo Heino, Mikko Taavitsainen, Peter Osipow, Pepe Makkonen, Antti Heikkilä, Tarja Edry