Kaupunginvaltuusto, kokous 24.2.2020

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 3 Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet

JARDno-2019-3489

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Kirsi Rinne, talousjohtaja, kirsi.rinne@jarvenpaa.fi

Perustelut

Kuntalain 14 §:n mukaisesti valtuuston tulee päättää sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteista. Kunnanhallituksen tehtäväksi on lain 39 §:ssä määritelty velvollisuus vastata kunnan sisäisestä valvonnasta ja riskienhallinnan järjestämisestä. Lisäksi valtuuston tulee lain 47 §:n mukaan konserniohjeessa antaa tarpeelliset määräykset konsernivalvonnan ja raportoinnin sekä riskienhallinnan järjestämisestä.

Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan tulee kattaa hallinnon ja talouden järjestäminen sekä kunnan toiminta. Laaditut Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet koskevat koko Järvenpään kaupunkikonsernia ja niiden tarkoituksena on vahvistaa ja yhdenmukaistaa hyvää hallinto- ja johtamistapaa koko konsernissa.

Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet -asiakirjassa määritellään sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan tarkoitus ja tavoitteet, sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan tehtävät ja vastuut sekä sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan arviointi ja raportointi. Asiakirja noudattaa Kuntaliiton suositusta.

Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteiden noudattamisen tueksi laaditaan erillinen sisäisen valvonnan ohje ja riskienhallinnan ohje, joissa tarkennetaan sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan menettelyitä ja vastuita. Sisäisen valvonnan ohje ja riskienhallinnan ohje tuodaan kaupunginhallitukselle hyväksyttäväksi, ja konserniohje tuodaan erikseen valtuuston hyväksyttäväksi ja niillä korvataan nyt voimassa olevat, osin vanhentuneet ohjeet. 

Liitteenä on sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet.

Ehdotus

Esittelijä

Olli Naukkarinen, kaupunginjohtaja, olli.naukkarinen@jarvenpaa.fi

Talousjaosto päättää merkitä sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet tiedoksi ja linjaa, että perusteet voidaan tuoda kaupunginhallituksen käsittelyyn ja että muut ohjeet tulee päivittää.  

 

Käsittely

Vt. talousjohtaja alusti kokouksessa asiaa. Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteiden ohella tulee päivitettäväksi konserniohjeet, sisäisen valvonnan ohjeet ja riskienhallinnan ohjeet.

Päätös

Hyväksyttiin.

Valmistelija

Kirsi Rinne, talousjohtaja, kirsi.rinne@jarvenpaa.fi

Perustelut

Kuntalain 14 §:n mukaisesti valtuuston tulee päättää sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteista. Kunnanhallituksen tehtäväksi on lain 39 §:ssä määritelty velvollisuus vastata kunnan sisäisestä valvonnasta ja riskienhallinnan järjestämisestä. Lisäksi valtuuston tulee lain 47 §:n mukaan antaa konserniohjeessa tarpeelliset määräykset konsernivalvonnan ja raportoinnin sekä riskienhallinnan järjestämisestä.

Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan tulee kattaa hallinnon ja talouden järjestäminen sekä kunnan toiminta. Laaditut Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet koskevat koko Järvenpään kaupunkikonsernia ja niiden tarkoituksena on vahvistaa ja yhdenmukaistaa hyvää hallinto-​ ja johtamistapaa koko konsernissa.

Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet -​asiakirjassa määritellään sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan tarkoitus ja tavoitteet,​ sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan tehtävät ja vastuut sekä sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan arviointi ja raportointi. Asiakirja noudattaa Kuntaliiton suositusta.

Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteiden noudattamisen tueksi laaditaan erillinen sisäisen valvonnan ohje ja riskienhallinnan ohje,​ joissa tarkennetaan sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan menettelyitä ja vastuita. Sisäisen valvonnan ohje ja riskienhallinnan ohje tuodaan kaupunginhallitukselle hyväksyttäväksi,​ ja konserniohje tuodaan erikseen valtuuston hyväksyttäväksi ja niillä korvataan nyt voimassa olevat,​ osin vanhentuneet ohjeet. 

Liitteenä on sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet.

KR

Ehdotus

Esittelijä

Olli Naukkarinen, kaupunginjohtaja, olli.naukkarinen@jarvenpaa.fi

Kaupunginhallitus päättää esittää valtuustolle, että se päättää hyväksyä sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet. 

Päätös

Hyväksyttiin ehdotuksen mukaisesti.

Valmistelija

  • Kirsi Rinne, talousjohtaja, kirsi.rinne@jarvenpaa.fi

Perustelut

KH 16.12.2019 § 329

Ehdotus

Kaupunginvaltuusto päättää hyväksyä sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet. 

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

Tiedoksi

Talousjohtaja