Kaupunginhallitus, kokous 27.1.2020

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 18 Päätös kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta ja veroperustemuutoksista johtuvien verotulomenetysten korvauksesta vuonna 2020

JARDno-2020-81

Valmistelija

  • Kimi Alifrosti, Controller, kimi.alifrosti@jarvenpaa.fi

Perustelut

Peruspalvelujen valtionosuus ja veroperustemuutoksista johtuvien verotulomenetysten korvaus vuonna 2020

Valtiovarainministeriö on 30.12.2019 tehnyt päätöksen kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta ja veroperustemuutoksista johtuvien verotulomenetysten korvauksesta vuonna 2020 (liitteenä). Mikäli kunta on tyytymätön valtiovarainministeriön päätökseen, sillä on kunnan peruspalvelujen valtionosuuslain 64§:n nojalla oikeus hakea oikaisua kolmen kuukauden kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. 

Peruspalvelujen valtionosuus 2020
Kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain (1704/2009) 5 §:n mukaan kunnan peruspalvelujen valtionosuus koostuu 1 §:n 1 momentissa tarkoitettujen valtionosuustehtävien laskennallisista kustannuksista sekä syrjäisyyden, työpaikkaomavaraisuuden ja saamelaisten kotiseutualueen kunnan lisäosien määräytymisperusteista.

Kunnalle myönnetään valtionosuutta 1 §:ssä tarkoitettujen valtionosuustehtävien järjestämisestä aiheutuviin kustannuksiin euromäärä, joka saadaan, kun 6-13 §:n mukaisesti määräytyvät laskennalliset kustannukset lasketaan yhteen ja saadusta summasta vähennetään 56 §:ssä tarkoitettu kunnan omarahoitusosuus. Vuonna 2020 kunnan omarahoitusosuus on 3.654,72 euroa asukasta kohden. Näin saatuun euromäärään lisätään kunnan 26-28 §:ssä tarkoitetut syrjäisyyden, työpaikkaomavaraisuuden ja saamelaisten kotiseutualueen kunnan lisäosat. 

Kunnan peruspalvelujen valtionosuutta lisätään ja vähennetään lain 7 luvussa tarkoitetuilla erillä. Näitä ovat

  • verotuloihin perustuva valtionosuuden tasaus,
  • verotuloihin perustuvan valtionosuuksien tasauksen muutoksen neutralisointi kunta-valtio suhteessa,
  • vuoden 2010 valtionosuusjärjestelmämuutoksen tasaus,
  • työmarkkinatuen ja toimeentulotuen huomioon ottaminen valtionosuudessa,
  • vuoden 2015 työmarkkinatukiuudistukseen liittyvä tasaus,
  • veroperustemuutoksien huomioon ottaminen valtionosuudessa,
  • maakuntien liittojen tehtäviin liittyvä rahoituksen siirto,
  • perustoimeentulotuen KELA-siirtoon liittyvä vähennys,
  • kilpailukykypakettiin liittyvä vähennys,
  • eläketukeen liittyvä vähennys sekä
  • määräaikaiset kuntien valtionosuuteen kohdistuvat vähennykset ja lisäykset.

Veroperustemuutoksista johtuvien verotulomenetysten korvaus:
Varainhoitovuodesta 2010 lähtien toteutetuista veroperustemuutoksista johtuvia kunnallisverotulomuutoksia vastaava euromäärä maksetaan kunnille valtionosuuden yhteydessä. Kunnalle maksetaan sen verotulojen menetystä vastaava euromäärä. Kunnan kunkin varainhoitovuoden verotulojen menetystä laskettaessa sovelletaan varainhoitovuotta edeltänyttä vuotta edeltäneen vuoden verotustietoja ja varainhoitovuotta edeltäneen vuoden veroprosenttia sekä asukaslukua varainhoitovuotta edeltäneen vuoden lopussa.

Päätöksen mukaan Järvenpään kaupungille maksetaan vuonna 2020 peruspalvelujen valtionosuutta 21 475 870 euroa, josta verotuloihin perustuva valtionosuuden tasaus on -5 372 280 euroa. Lisäksi verotulomenetysten korvausta maksetaan 13 587 354 euroa, jolloin valtionosuuksien ja verotulomenetysten korvaukset ovat yhteensä 35 063 224 euroa.


Kotikuntakorvauksen perusosat vuodelle 2020

Valtiovarainministeriö on 30.12.2019 tehnyt päätöksen kuntien kotikuntakorvauksen perusosasta vuodelle 2020 (liitteenä). Mikäli kunta on tyytymätön valtiovarainministeriön päätökseen, sillä on kunnan peruspalvelujen valtionosuuslain 64§:n nojalla oikeus hakea oikaisua kolmen kuukauden kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. 

Valtiovarainministeriö on päättänyt, että vuoden 2020 kotikuntakorvauksen perusosa on 6 796,81 euroa. Kuntien välisen laskutuksen sijaan kotikuntakorvausmenot ja -tulot kohdistetaan maksajille ja saajille keskitetyllä palvelulla. Käytännössä kohdistaminen tapahtuu valtionosuuden maksamisen yhteydessä. Vuonna 2020 Järvenpään kaupungin kotikuntakorvaustulot ovat 744 115 euroa ja kotikuntakorvausmenot 2 356 756 euroa. Kotikuntakorvausten netto on näin ollen -1 612 641 euroa. 

Opetus- ja kulttuuritoimen käyttökustannuksiin myönnettävä valtionosuus vuodelle 2020

Kunnan peruspalvelujen valtionosuuden ulkopuolelle jää osa perusopetukseen liittyvästä rahoituksesta (mm. lisäopetus ja maahanmuuttajien valmistava opetus), aamu- ja iltapäivätoiminta, lukiokoulutus, kansalaisopistot, tuntiperusteinen taiteen perusopetus, ammatillinen koulutus, ammattikorkeakoulu, laitokset (teatterit, orkesterit, museot) sekä liikunta ja nuorisotyö.

Opetus- ja kulttuuriministeriö on opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain (1705/2009) 57 §:n ja vapaasta sivistystyöstä annetun lain (632/1998) 16 §:n nojalla myöntänyt valtionosuutta vuodeksi 2020 mainituissa laeissa tarkoitettuja käyttökustannuksia varten. Päätös on ennakollinen ja se tarkistetaan varainhoitovuoden 2020 keskimääräisten oppilas- ja opiskelijamäärien mukaiseksi vuoden 2020 loppuun mennessä.

Opetus- ja kulttuuriministeriön 31.12.2019 tekemän päätöksen mukaisesti Järvenpään kaupungille opetus- ja kulttuuritoimen käyttökustannuksiin myönnettävä valtionosuus vuodelle 2020 on 10 540 017 euroa. Summasta vähennetään kunnan asukasmäärään perustuva omarahoitusosuus lukiokoulutuksesta (-83,17 euroa/asukas) ja ammatillisesta koulutuksesta (-178,64 euroa/asukas) eli yhteensä -11 363 435 euroa, joten päätös on negatiivinen -823 418 euroa. 

Päätökseen tyytymätön voi hakea oikaisua kolmen kuukauden kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Yhteenveto valtionosuuksista

Edellä käsiteltyjen valtionosuuspäätösten perusteella Järvenpään kaupungille on myönnetty valtionosuutta vuodelle 2020 yhteensä 32 627 165 euroa (laskelma liitteenä). Vuoden 2020 talousarviossa valtionosuuksiksi on arvioitu 32 514 026 euroa eli noin 100 000 euroa vähemmän. Verorahoitteisista tuloista tullaan tekemään tarvittavat talousarviomuutokset syksyllä 2020, kun Kuntaliiton uudet veroennustekehikot on saatu ja niiden pohjalta arvioitu verorahoitteisten tulojen kokonaismäärä.

Valtionosuuden perusteena olevat tiedot on tarkistettu eivätkä ne anna aihetta hakea päätöksiin oikaisua.

KR

Ehdotus

Esittelijä

  • Olli Naukkarinen, kaupunginjohtaja, olli.naukkarinen@jarvenpaa.fi

Kaupunginhallitus päättää hyväksyä

  1. valtiovarainministeriön päätöksen kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta ja veroperustemuutoksista johtuvien verotulomenetysten korvaamisesta vuonna 2020
  2. valtiovarainministeriön päätöksen kotikuntakorvauksen perusosasta vuodelle 2020 sekä
  3. opetus- ja kulttuuriministeriön päätöksen opetus- ja kulttuuritoimea varten kunnille käyttökustannuksiin myönnettävästä valtionosuudesta vuodelle 2020. 

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

Tiedoksi

Talousjohtaja, Opka/Hyvo talouspäällikkö