Kaupunginhallitus, kokous 13.1.2020

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 4 Kaavoitussuunnitelma ja kaavoituskatsaus 2020

JARDno-2019-3593

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Terttu-Elina Wainio, asemakaava-arkkitehti, terttu-elina.wainio@jarvenpaa.fi

Perustelut

Kaavoitusta ohjaa vuorovaikutteinen ja avoin suunnitteluprosessi. Yleiskaavatyössä tarkastellaan kaupungin maankäyttöä vuoteen 2040 saakka ja määritellään kaupungin yhdyskuntarakenteen uudet mahdolliset kasvusuunnat. Kaavoituksen ohjelmoinnissa Järvenpää tukee ripeää, mutta hallittua kasvua ja keskeisten alueiden täydennysrakentamista sekä seudullisesti kilpailukykyisten yritystonttien tarjontaa. Lähivuosina asuntorakentamisen painopiste tulee olemaan kerrostalorakentamisessa, mutta samalla kaupungin tulee tarjota tontteja monipuoliseen asuntotuotantoon ja turvata mm. riittävä omakotitonttitarjonta. Kaupan keskittämistä keskustaan jatketaan ja nykyisten yritysalueiden maankäyttöä kehitetään. 

Kaavoituskatsauksessa esitellään merkittävät vuosille 2020 - 2024 aikataulutetut ja aikatauluttamattomat, odottavat asemakaavatyöt, jotka on ryhmitelty aiheittain hankekoreihin. Kaavoituskatsauksen valmistumisesta tiedotetaan hyväksymisen jälkeen eri medioissa ja se julkaistaan pdf-tiedostona Järvenpään kaupungin verkkosivuilla.

Ehdotus kaavoitussuunnitelmaksi vuodelle 2020 sisältää työn alla olevat ja vuoden 2020 aikana aloitettavat asemakaavat.

Ehdotus

Esittelijä

Olli Keto-Tokoi, kaupunkikehitysjohtaja, olli.keto-tokoi@jarvenpaa.fi

Kaupunkikehityslautakunta päättää

1. oikeuttaa kaavoituksen tekemään aineistoon stilistisiä korjauksia ja viimeistelemään aineiston julkaisukuntoon ennen sen viemistä kaupunginhallituksen hyväksymiskäsittelyyn ja

2. esittää, että kaupunginhallitus päättää hyväksyä Järvenpään kaavoitussuunnitelmaehdotuksen vuodelle 2020 (päivätty 19.12.2019) ja Järvenpään kaavoituskatsausehdotuksen vuodelle 2020 (päivätty 19.12.2019).

Käsittely

Juhana Hiironen esitteli asiaa.

Päätös

Hyväksyttiin.

Valmistelija

  • Terttu-Elina Wainio, asemakaava-arkkitehti, terttu-elina.wainio@jarvenpaa.fi

Perustelut

Kaupunkikehityslautakunnan käsittelyn 19.12.2019 § 90 jälkeen kaavoituskatsaukseen on tehty lautakunnan antamalla valtuutuksella stilistisiä korjauksia. 

 

 

 

OKT

Ehdotus

Esittelijä

  • Olli Naukkarinen, kaupunginjohtaja, olli.naukkarinen@jarvenpaa.fi

Kaupunginhallitus päättää hyväksyä Järvenpään kaavoitussuunnitelmaehdotuksen vuodelle 2020 (päivätty 19.12.2019) ja Järvenpään kaavoituskatsausehdotuksen vuodelle 2020 (päivätty 19.12.2019).

 

Käsittely

Vs. kaavoitusjohtaja selosti asiaa.

Keskustelun kuluessa Pekka Heikkilä teki muutosehdotuksen, joka kuului seuraavasti:

Poistetaan kaavoituskatsauksesta teksti: "Mahdollisen HSL:ään liittymisen vaikutuksia selvitetään laajasti alkuvuodesta 2019. Selvityksen pohjalta päättäjät voivat ottaa kantaa siihen, lähteekö Järvenpään kaupunki esittämään anomusta HSL-jäsenyydestä vuoden 2021 alusta vai ei."

Muutosehdotus raukesi kannattamattomana.

Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti palauttaa asian valmisteluun.

(Korjattu kirjoitusvirhe)

Päätös

Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti palauttaa asian valmisteluun.

Tiedoksi

Vt. kaavoitusjohtaja